Japani ja Senegal jakoivat pisteet Jekaterinburgissa pelatussa ottelussa numeroin 2-2 (1-1). Japanin tasoitusosuma syntyi maalivahti Khadim N’Diayen pahan virheen jälkeen.
Senegal siirtyi johtoon 11. minuutilla, kun Youssuf Sabaly laukoi ja Eiji Kawashima nyrkkeili pallon suoraan Sadio Manen jalkaan ja siitä se pomppi verkkoon. Japani tuli tasoihin 34. minuutilla, kun Takashi Inui sijoitti tarkasti takakulmaan Yuto Nagatomon esityöstä.
Ensimmäisellä neljävitosella pallonhallinta oli Japanilla 61 prosenttisesti, mutta laukauksia oli Senegal oli seitsemän ja Japanin vastaava luku oli kolme. Senegal laukoi kolme kertaa kohti maalia ja Japani kerran.
Senegalin maalivahdilta paha virhe
Noin tunnin pelin jälkeen Japanilla oli hyvä paikka mennä johtoon, mutta Yuya Osakon kurotus jäi vähän lyhyeksi, niinpä pallo valui yli päätyrajasta.
Senegal siirtyi johtoon 72. minuutilla minuutilla, kun ensin Mane syötti Sabalylle ja hän puolestaan jatkoi pallon M’Baye Niangin kautta toiselle puolelle vitosen aluetta ja sieltä 19-vuotias laitapuolustaja Moussa Wague pamautti ensimmäisen maaottelumaalinsa.
Japani tuli uudelleen tasoihin seitsemisen minuuttia myöhemmin, kun Keisuke Honda hyödynsi maalivahti Khadim N’Diayen pahan virheen. Japanin tasoitusmaalin jälkeen Senegalilla oli vielä muutama paikka napata voitto, mutta haaveeksi se jäi.
Maalit:
11. 0-1 Sadio Mane
34. 1-1 Takashi Inui (Yuto Nagatomo)
71. 1-2 Moussa Wague (M’Baye Niang)
78. 2-2 Keisuke Honda (Inui)
Kokoonpanot:
Japani: Kawashima | Nagatomo, Shoji, Yoshida, H. Sakai | Shibasaki, Hasebe | Inui (87. Usami), Kagawa (72. Honda) , Haraguchi (75. Okazaki)| Osako
Senegal: Kh. N’Diaye | Wague, Sane, Koulibaly, Sabaly | Gana, A. N’Diaye (65. Kouyate), Pa. N’Diaye (81. N’Dove) | Mane, Niang (86. Diouf), Ismaila
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 103
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?