Laila Edwardsin hattutemppu liikaa Naisleijonille

Naisten MM-kisat Uticassa ovat edenneet välierävaiheeseen ja ottelupareina niissä pelaavat Yhdysvallat ja Suomi sekä Kanada ja Tšekki.

Ottelu päättyi Yhdysvaltojen 5-0 (1-0, 1-0, 3-0) voittoon. Kolmannessa erässä Ahola torjui yhdeksän ja Frankel seitsemän kertaa. Naisleijonat kuitenkin kolmen vuoden tauon jälkeen pronssiotteluun.

58.10 Suomelle vielä ylivoimaa.

56.10 Savannah Harmon laukoo kiekon siniviivalta ohi maskissa olleen Aholan.

Ajassa 46.24 Edwards laukoi b-pisteiden välistä illan kolmantensa eli hattutemppu tuli tehtyä.

42.34 peli alkoi olla taputeltu, kun Laila Edwards vei illan toisellaan Yhdysvallat jo 3-0-johtoon.

– Tottakai pitää pyrkiä hyökkäämään, mutta noista paikoista kuin meillä on ollut, niin niistä pitäisi tehdä, totesi Petra Nieminen Discovery Sportilla.

Toinen erä päättyy ja tällä kaksikymppisellä Aholalle merkittiin 20 torjuntaa, kun taas Frankel selvisi taas neljällä kopilla.

36.00 Suomelle ylivoimaa, kun Abbey Murphy koukkii Krista Parkkosta. 38.27 Susanna Tapani lähtee puolestaan istunnolle.

32.25 Kendall Coyne Schofield päin laitaa ja Siiri Yrjölälle kakkonen kiinnipitämisestä. Jäähyä ehti kulua 49 sekuntia, kun Laila Edwards tuplasi USAn johdon.

Jäähyn jälkeen Ahola otti muutaman todella ison torjunnan ja piti näin Suomen pelissä mukana. Michelle Karvinen pääsi kertaalleen nokikkain Frankelin kanssa, mutta maali jäi syntymättä.

21.46 Noora Tulus kiekko katsomoon ja Suomi alivoimalla. Naisleijonat kuitenkin tappoi tuon jäähyn vaivatta. Paras maalipaikkakin tuon jäähyn aikana siunaantui Petra Niemiselle.

– Todella kova tempo ja fyysinen peli, mutta näistä pitää nauttia. Meidän pitää löytää keinot purkaa jenkkien puolustus, paalutti Krista Parkkonen Discovery Sportilla.

Summeri soittaa ensimmäisen erän päättyneeksi. Aholalle merkittiin lopulta 21 torjuntaa ja Frankelille neljä.

12.01 Hannah Bilka vie Yhdysvallat johtoon, kun Suomi ei saanut siivottua kiekkoa maalilta. Tuossa vaiheessa Aholalle oli torjuntoja kertynyt peräti 15, kun taas Frankel oli selvinnyt kahdella kopilla.

Yhdysvaltojen maalilla aloittaa Aerin Frankel ja Suomen torjuntavastuun kantaa tutusti Sanni Ahola.

Naisleijonilla on välierissä melkoinen vuori kiivettävänä, sillä vastaan asettuu 12-kertainen maailmanmestari Yhdysvallat. Alkusarjan ottelussa Suomi antoi suhteellisen hyvän vastuksen häviten vain 3-5. Yhdysvaltalaiset hallitsevat myös pistepörssiä, sillä tähtilippupaitaiset ovat vallanneet neljä ensimmäistä sijaa. Nuo neljä ovat Alexandra Carpenter (5+4), Hilary Knight (3+6), Kendall Coyne Schofield (3+5) ja Caroline Harvey (1+7). Paras suomalainen Jenni Hiirikoski löytyy sijalta kahdeksan kuudella (1+5) tehopisteellä. Susanna Tapani on 10. viidellä (2+3) tehopisteellä.

Teksti: Jouni Mikola

Bluesky Social: @jounimikola.bsky.social

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi