Knypyl-pokaali Poriin – Kivikylän Areenan LED-kaukalo sai tulikasteensa

SaiPan ja Sportin kohtaaminen käynnisti vuoden 2022 Pitsiturnauksen.

Perjantaina pelatun Pitsiturnauksen finaalissa kohtasivat TPS ja Ässät .

Kristian Pospisil tyrmäsi Sportin

Turnaus käynnistyi B-lohkon ottelulla SaiPa – Sport. Ottelussa nähtiin viisi maali ja niistä kolme viimeisteli SaiPan Kristian Pospisil. Vaasalaisilta onnistuivat Janne Keränen ja Valtteri Hietanen. Maalinsa lisäksi Keränen myös alusti Sportin toisen osuman. Pospisil upotti myös ratkaisevan rangaistuslaukauksen Rasmus Reijolan selän taakse.

A-lohko käynnistyi totuttuun tapaan Lukon ja Ässien kohtaamisella. Tällä kertaa Satakunnan paikallisvääntö päättyi sopuisasti tasan 1-1. Raumalaisonnistuja oli Henri Ikonen ja Ässien maalin viimeisteli puolestaan euralainen Panelian Raikkaan kasvatti Roni Sevänen. Will Graber ratkaisi ottelun jälkeisen rangaistuslaukauskilpailun Ässille.

TPS:n ja Sportin välisessä kohtaamisessa ensimmäisen erä teema oli maalipaikkojen hukkaaminen, sillä mm. Janne Keränen epäonnistui rangaistuslaukauksessaan. Ottelun avausmaali nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Topias Haapanen survoi maalin edestä Lauri Korpikosken syötön verkkoon. Tuo Haapasen maali riitti myös ottelun voittoon. Rangaistuslaukauskilpailua tahkottiin pitkään, mutta sitten viidennessä parissa Mikael Pyyhtiä laittoi sille pisteen.

Ässät hyppäsi alkulohkon toisessa ottelussaan nopeasti kuskin paikalle, kun Joachim Rohdinin napakkalaukaus vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen upposi Emil Vuorion selän taakse. Minuutti ennen loppua Oskari Lahtinen pamautti sellaisen viivavedon, että Rasmus Korhonen ei ehtinyt sitä kuuluisaa kissaa sanomaan. Rangaistuslaukauskilpailu ratkesi viidennessä parissa, kun TuTon ranskalaishyökkääjä Robin Colomban onnistui viimeistelyssään.

TPS ja SaiPa päätyivät B-lohkon viimeisessä ottelussa maalittomaan tasatulokseen ja näin lappeenrantalaiset voittivat lohkon hieman paremmalla maalierolla kuin TPS. Scott Kosmachuk ratkaisi ottelun jälkeisen rangaistuslaukauskilpailun turkulaisille.

A-lohkon päätösottelua Lukko – TuTo oli pelattu vain reilu minuutti, kun Harri Kainulainen ohjasi Kalle Ervastin laukausen Tuomas Aallon selän taakse. TuTo tuli tasoihin kolmisen minuuttia ennen loppua, kun Jesse Leppikoski ujutti kiekon Samuel Jukurin längistä sisään. Neljä ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Samuli Piipponen laukoi lähes päätyviivalta Lukon uudelleen johtoon. TuTo oli tullut vain hetki ennen maalia täysilukuiseksi. Niklas Ylitalo ratkaisi rangaistuslaukauskilpailun Lukolle.

Turnauksen jumbofinaalia oli pelattu kolmisen minuuttia, kun Sportin Lassi Vanhatalo yllätti TuTo-vahti Emil Vuorion. TuTo joutui otteluun alle puoli tuntia hävityn Lukko-pelin jälkeen ja näin Sport jatkoi maalitehtailuaan kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Aatu Aarnio tuplasi vaasalaisjohdon. Juho Tommila iski vaasalaisten kolmannen maalin yhdeksän sekuntia ennen taukoa. Ensimmäisen viisitoistaminuuttisen jälkeen Vuoriolla oli 12 torjuntaa, kun taas Juho Helander selvisi yhdellä. Toisella vartilla ei sitten maaleja nähty ja näin Sport sijoittui turnauksessa viidenneksi.

Lukon ja TPS:n välistä välierää oli pelattu nelisen minuuttia, kun Arttu Ilomäki vei turkulaiset johtoon. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Aarne Intonen tuplasi TPS:n johdon. Lukko kilautti ensimmäisen viidentoista minuutin aikana kahdesti tolppaan. Toista varttia oli jäljellä kahdeksan ja puoli minuuttia, kun maalille noussut Samuli Piipponen toi Lukon maalin päähän. Sitten kolme ja puoli minuuttia ennen summeria Josh Kestner toi Lukon tasoihin. 20 sekuntia ennen loppua Scott Kosmachuk vei turkulaiset uudellleen johtoon ja samalla Pitsiturnauksen finaaliin.

Toisessa välierässä avausviisitoistaminuuttista oli jäljellä nelisen minuuttia, kun Lenni Hämeenaho irtokiekon Niclas Westerholmin selän taakse. Toista erää oli pelattu reilu kuusi minuuttia, kun Valtteri Lipiäinen nosti irtokiekon yläkulmaan ja SaiPan tasoihin. Tilanteen moottori Greg Moro sai tilanteessa iskun päähänsä.

Finaalin ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty. Erä oli melko tasainen, sillä Rasmus Korhonen Ässien maalilla torjui 11 kertaa ja virkaveli Lassi Lehtinen koppasi kiekon kahdeksan kertaa.

Toista erää oli pelattu 13 minuuttia, kun Niklas Appelgren päätti läpiajonsa maaliin ja näin Ässät siirtyi kuskin paikalle. Tuo maali myös riitti voittoon ja näin siis Knypyl-pokaali matkasi kasitietä 50 kilometriä pohjoiseen.

Teksti ja kuvat: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi