
Lukon viiden ottelun voittoputki napsahti poikki Kuopiossa, kun KalPa nollapelin pelanneen Juha Jatkolan johdolla voitti raumalaiset 2-0. Ilves kävi lisäämässä HIFK:n tuskaa, sillä Nordiksella pelattu ottelu päättyi tamperelaisille maalein 5-2. Tulos tiesi sitä, että Stadin kingit valahtivat jo liigajumboksi.
KalPa – Lukko 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)
Kuopion Niiralan montussa KalPa sai vieraakseen kärkijoukkue Lukon, joka liiteli ennen perjantain kamppailua viiden ottelun voittoputkessa. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin toisessa ja siitä vastasi KalPan Oliver Kapanen, jonka veto lähes puolesta kentästä yllätti Samuel Jukurin. Jukurin puolustukseksi on sanottava se, että kiekko otti pompuun Matthew Abtin luistimesta. Kolmannessa erässä Juuso Mäenpää tuplasi kuopiolaisten johdon.
– Oli tämä hienoa, pelattiin todella hyvin. Erityisesti puolustimme ja taistelimme hyvin. Loimme myös maalipaikkoja ihan kiitettävästi, totesi Jatkola.
HIFK – Ilves 2-5 (1-1, 1-2, 0-2)
Nordiksella sarjan toiseksi viimeiseksi vajonnut kotijoukkue HIFK kohtasi Ilveksen, joka puolestaan rämpi ennen ottelua neljän pelin tappioputkessa. Kaksi erää peli oli todella tasaista vääntöä, sillä kolmanteen erään lähdettiin numeroista 2-3. Kolmannessa erässä Ilves meni sitten menojaan. HIFK:n maaleista vastasivat Roni Hirvonen, Johan Motin Ilveksen onnistujat olivat puolestaan Petri Kontiola kahdesti sekä Tommi Tikka, Les Lancaster ja Matias Mäntykivi. Näin Ilves katkasi neljän ottelun tappioputkensa.
– Annoimme vielä kaverille saumaa tulla peliin mukaan tuossa lopussa. En tiedä missä on vika ollut, kun tuossa ennen oli jo pari hyvää peliä, mutta tuloksena oli vain nolla pistettä, totesi Kontiola.
Illan muut pelit:
Jukurit – KooKoo 4-1 (2-0, 0-0, 2-1)
SaiPa – Ässät 5-1 (1-0, 2-0, 2-1)
TPS – Tappara 2-1 vl (0-0, 1-0, 0-1, 0-0, 1-0)
Ratkaisija: Arttu Ilomäki
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 14
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?