Ruotsi taisteli itsensä voittoon

Nurmijärvelllä lauantaina pelatussa ottelussa Sveitsi oli lähellä isoa yllätystä, kun se kohtasi Ruotsin, mutta lopulta Ruotsi puristi 8-6 voiton.

Ruotsi ei voitostaan huolimatta ollut missään vaiheessa oma itsensä, vaan Sveitsi hallitsi ottelua selvästi. Ensimmäisen erän jälkeinen 2-2 tilanne kuvaa ottelun kulkua todella hyvin, jos Ruotsi sai hyvän vaihteen päälle, niin pieni ja piskuinen Sveitsi taisteli itsensä takaisin mukaan otteluun.

Kun ottelun kolmas erä käynnistyi Sveitsin 5-4 johdossa. Ruotsin pelaaminen ailahteli niin paljon, että tilanne alkoi näyttää heidän kannaltaan todella huolestuttavalta. Sveitsin Corin Ruttimann siirsi joukkueensa 6-5 johtoon ajassa 52.45, mutta Ruotsi saikin tästä virtaa ja ryhtyi todellakin pelaamaan.

Lopulta Sveitsin hieno taistelu ei riittänyt, vaan Ruotsin 8-6 voittomaalin pääsi iskemään tyhjiin ajassa 59.09 Johanna Huftgren.

Sveitsin valmentaja Kari Koskelainen kertoi ottelun jälkeen, että heillä oli tiedossa Ruotsin pelitapa.

-En uskonut ennen peliä, että saamme noin monta paikkaa Ruotsia vastaan. Hyvä peli meidän naisilta. Katsoimme videoita aika paljon, joten tiesimme, miten Ruotsi tulee pelaamaan, Koskelainen pohti.

Teksti: Juho Kojima

Kuva: Salibandyliiga

Hits: 43

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi