
Helmarit taisteli arvokkaan tasapelipisteen Portugalin vieraana Famalicãon Estadio Municipalilla. Ottelu päättyi Linda Sällströmin viimehetken puskumaalin seurauksena 1-1 (1-0).
Portugalin Famalicãossa oli satanut rankasti lähes koko tiistain, niinpä sen seurauksena kenttä olikin melkoisen märkä. Varsinkin Tinja-Riikka Korpelan maalilla 16-alue oli lähes lammikkoa.
Alkuminuutteja hallitsi Portugali, mutta vähitellen Helmarit alkoi saamaan myös otetta. Ensimmäinen loistopaikka siunaantui Sanna Franssille, joka pääsi laukomaan noin paristakympistä, mutta Ines Teixeira Pereira sai torjuttua pallon juuri ja juuri kulmapotkuksi. Ottelua oli tuossa vaiheessa pelattu noin 25 minuuttia.
Ottelua oli pelattu noin puoli tuntia, kun Portugalille tuomittiin rangaistuspotku. Claudia Neto laukoi rankkarin varmasti verkkoon.
– Portugalilla on todella taitavia yksilöitä, mutta meidän pitää jatkossa vain liikutella palloa nopeammin, totesi valmentaja Maiju Ruotsalainen Ylelle.
Linda Sällström jälleen Helmarien sankari
Toisella puoliajalla ensimmäiseen puoleen tuntiin molempien maalipaikat viuhuvat ohi tai sitten ne jäivät suutareiksi.
Helmarit saivat kulmapotkun, kun 90. minuuttia oli jo lähes täynnä. Linda Sällström puski Ria Ölingin antaman kulmurin verkkoon. Näin Sällström on tehnyt maaottelu-urallaan jo 45 maalia. Helmarien EM-karsintaurakka jatkuu huhtikuussa jolloin Portugali saapuu Helsinkiin
Maalit:
32. 1-0 Claudia Neto (rp)
90. 1-1 Linda Sällström
Kokoonpanot:
Portugali: Teixeira Pereira | M. Mendes, Costa, Rebelo, Borges | Marques (90+2 C. Mendes), Ferreira (80. Pinto), Jacome Silva, Neto (85. Norton) | D. Silva, J. Silva
Suomi: Korpela | Koivisto, Kuikka, Westerlund, Hyyrynen | Summanen (59. Kollanen) | Kemppi (77. Danielsson), Alanen, Franssi | Sällström, Öling
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 132
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?