Huuhkajille rutiinivoitto Vaduzissa – Pukki ja Källman maalareina

Tällä kertaa Thomas Hobi ehti keskityspalloon ennen Teemu Pukkia. (kuvakaappaus: Viasatin lähetyksestä)

Huuhkajat jatkaa EM-karsinnoissa voittojen tiellä, sillä tiistaina Liechtenstein kaatui Vaduzin Rheinpark Stadionilla numeroin 2-0 (1-0).

Suomi aloitti vahvasti ja ensimmäinen huippuluokan paikka siunaantui 11. minuutilla, kun Lassi Lappalainen keskitti vasemmalta, ja Teemu Pukki jatkoi suoraan volleysta. Thomas Hobi kuitenkin poimi tuon yrityksen. Seuraavaksi Lukas Hradecky pelasti Huuhkajat yläkulmasta.

Pukki oli uudelleen vetopaikassa 24. minuutilla, mutta tällä kertaa miehen kierteinen veto 16-alueelta painui hieman tolpan väärälle puolelle. Neljävitonen oli vanhentunut reilut 36. minuuttia, kun Robin Lod riisti pallon 16-alueella syöttäen sen vitosen viivalle. Sieltä pelivälineen kävi tuikkaamassa maaliin, no kukas muukaan kuin Pukki.

Suomi oli lähellä lisätä johtoaan 44. minuutilla, kun kulmuritilanteessa Paulus Arajuuri pääsi ensin puskemaan pallon kohti maalia ja heti perään vielä laukomaan, mutta molemmilla kerroilla Aron Sele pelasti tilanteen maaliviivalta.

Källmanille uran ensimmäinen maaottelumaali

Huuhkajat tuplasi johtonsa 58. minuutilla, kun Lappalainen syötti vasemmalta vitosen sisälle, ja sieltä Benjamin Källman ohjasi sen verkkoon. Maali oli Källmanin maaottelu-uran ensimmäinen. Hieman ennen tuota osumaa myös Liechensteinilla oli paikka, kun Dennis Salanovic oli lähes nokikkain Hradeckyn kanssa. Salanovicin laukaus painui kuitenkin ohi.

– Tuntuu todella hyvältä ja maali vielä siihen päälle, joten aika täydellinen ilta, totesi Källman Viasatin haastattelussa.

Jatkossakin Huuhkajat piti palloa, mutta muutaman kerran pieni huolimattomuus omissa oli kostautua. Nuo tilanteet Hradecky kuitenkin hoiti vuorenvarmasti. Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa Källman laukoi vihaisesti 16-kaarelta, mutta Hobi torjui sen kulmapotkuksi. Voiton myötä Suomi nousi karsintalohko J:ssä toiseksi ja yhdeksään pisteeseen.

– Voittaminen on aina kivaa. Loimme runsaasti maalipaikkoja, mutta kolme pistettä on tärkeintä. Tästä on hyvä jatkaa, kommentoi puolestaan päävalmentaja Markku Kanerva.

Maalit:

37. 0-1 Teemu Pukki (Robin Lod)
58. 0-2 Benjamin Källman (Lassi Lappalainen)

Kokoonpanot:

Liechtenstein: Hobi | Rechsteiner, Hofer, Kaufmann, Wolfinger (77. Brändle) | Wieser (46. Polverino) | Kühne, Marcel Bücher (54. Martin Büchel), Hasker, Sele | Salanovic

Suomi: Hradecky | Uronen, Arajuuri, Toivio, Raitala (87. L. Väisänen) | Lappalainen (74. Soiri), Kamara, Sparv (61. Schüller), Lod | Pukki, Källman

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 423

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi