MM-kisojen toisessa ottelussa Suomi kärsi tappion USA:lle 0-3. Tappiosta huolimatta Naisleijonilla on aihetta juhlaan, sillä joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski nousi kaikkien aikojen tilastossa eniten MM-kisaotteluita pelanneeksi pelaajaksi, ohi Karoliina Rantamäen.
– Se on hieno hetki, kuten jokainen kerta, kun pukee tämän paidan päälle. Se on aina aika spesiaalia. Itse olen päässyt kokemaan sen näiden huipputyyppien kanssa aika monta kertaa, Hiirikoski totesi.
Lempäälästä lähtöisin olevan Hiirikosken ura MM-kisoissa alkoi jo keväällä 2004 Kanadassa. Tuolloin tuliaisina oli MM-pronssia. Tämän jälkeen otteluita on kertynyt kaiken kaikkiaan 70 ja mitaleitakin on sadellut kuusi pronssista ja yksi hopeinen. Uran kruunu, maailmanmestaruus oli hyvin lähellä jo kaksi vuotta sitten Espoossa.
– Täytyy olla kiitollinen, että saa olla tässä. Siitä suurin kiitos kuuluu äidille ja isälle. On hyvät geenit, että on pysynyt kunnossa. Nautitaan tästä, kun ollaan täällä ja saadaan pelata maailman parhaita naiskiekkoilijoita vastaan, Hiirikoski iloitsi.
Vuonna 1987 syntynyt Hiirikoski on joukkuetovereiden keskuudessa pidetty pelikaveri, joka on myös esimerkillinen esikuva nuorille pelaajille.
– Jenni on huikea esimerkki ja näyttää joukkueessa sisältä päin, kuinka hommaa johdetaan ja näyttää niin kentällä kuin kentän ulkopuolella sitä omaa esimerkkiään. Olen saanut sekä täällä maajoukkueessa että seurajoukkueessa Jennin kanssa ja sillä tavalla nähnyt läheltä sitä touhua, Naisleijonien maalivahti Meeri Räisänen kehui joukkuetoveriaan.
“Ainutlaatuinen urheilija ja persoona”
Joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen äityi ottelun jälkeisen lehdistötilaisuuden englanninkielisessä osuudessa kehumaan vuolaasti kapteeniaan. Mustosen mukaan Hiirikoski on paras koskaan hänen joukkueessaan pelannut pelaaja.
– Jenni on ainutlaatuinen urheilija, jolla on äärimmäisen iso merkitys suomalaiselle naiskiekolle, ollut jo pitkään. Hän johtaa tuolta sisältä päin ja on oikeasti keulakuva meidän toimintakulttuurillemme. Täysin ainutlaatuinen persoona, joukkueurheilija, upea ihminen, Mustonen ylisti.
Ruotsissa Luleåssa pelaava Hiirikoski on 70 MM-ottelussa tehnyt 11 maalia ja antanut 29 maaliin johtanutta syöttöä, jolloin kokonaispistemääräksi tulee 40. Pelipaikaltaan 34- vuotias Hiirikoski on puolustaja.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Tiina Puputti / Suomen Jääkiekkoliitto
Views: 112
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?