West Ham oli Anfield Roadilla vailla mahdollisuuksia – Sadio Manelle kaksi osumaa

Valioliiga on Liverpoolin ja Manchester Cityn taisto.

Liverpool aloitti Valioliigakauden 2018 – 19 pyörrymyrskyn lailla, sillä West Ham United kaatui Anfield Roadilla 4-0 (2-0). Liverpoolilta kannattaa maalintekijöiden Sadio Mane (2), Mohamed Salah ja Daniel Sturridge lisäksi mainita nimet Naby Keita ja Andy Robertson, sillä varsinkin kesän hankinta Keita oli todellinen keskikentän moottori.

Liverpool tuli heti alkuminuuteista päälle kuin höyryjuna, mutta ensimmäiseen varttiin osumia vielä nähty. West Hamin paras paikka oli neljännellätoista minuutilla hankittu kulmapotku, mutta siitä ei jäänyt paljonkaan kertomista.

Yhdeksäntoista minuuttia siihen tarvittiin, että viime kaudella Liverpoolille uskomattomat 45 maalia laukonut Mohamed Salah ampui kauden ensimmäisensä. Maali syntyi todella hienon kuvion jälkeen, ensin Naby Keita levitti vasemmalle Andy Robertsonille, joka sitten jatkoi Salahille vitosen viivalle.

Nelisen minuuttia myöhemmin Trent Alexander-Arnoldin tarkka vapapotku noin kahdestakympistä oli suuntautumassa yläkulmaan, mutta Lukasz Fabianski suoritti huikean torjannan ja tuloksena oli vain kulmapotku. Fabianski esti Liverpoolin maalinteon uudelleen vajaan neljänkympin kohdalla, kun Roberto Firmino löysi Salahin vitosen viivalta. Fabianskin reaktiotorjunta pelasti lontoolaiset kuitenkin takaiskulta.

Salah pääsi uudemman kerran vapaaksi 45. minuutilla, mutta tällä kertaa Fabianskin vastaantulo pelasti West Hamin. Juuri ennen taukovihellystä Robertson keskitti päätyrajalle ja sieltä James Milner esitteli akrobaatin taitojaan jatkaen pallon vitosen alueella Sadio Manelle, joka puolestaan sijoitti pallon tyhjään verkkoon.

Ensimmäisen neljävitosen liverpoolilaishahmo oli ehdottomasti Robertson, joka oli pohjustamassa isäntien molempia maaleja. West Hamin hahmo oli kahdesta maalista huolimatta maalivahti Fabinski, sillä ilman puolalaisen huippupelastuksia Liverpool olisi voinut johtaa jo 5-0.

West Ham vailla mahdollisuuksia

Heti toisen puoliajan alkuminuuteilla West Ham sai kulmapotkun ja Michail Antonio pääsi yrittämään takatolpalta, mutta yritys oli liian vaikea ja pallo painui yli Alisson Beckerin vartioiman maalin. Hetki tuosta ja Firmino löysi topparien väliin unohtuneen Manen. Senegalllainen laukoi paitsion rajamailta pallon aivan tolpan juureen.

Daniel Sturridge siirsi Liverpoolin jo 4-0 -johtoon 88. minuutilla, Sturridge ehti olla ennen osumaansa kentällä vain 20 sekuntia. Osuma syntyi kulmapotkusta, kun Sturridge painoi päänsä palloon takatolpalla. Ottelu myös lopulta päättyi noihin numeroihin ja tämä voitto oli Liverpoolille Valioliigahistorian 500.

Maalit:

19. 1-0 Mohamed Salah (Andy Robertson)
45+2 2-0 Sadio Mane (James Milner)
53. 3-0 Mane (Roberto Firmino)
88. 4-0 Daniel Sturridge (Salah)

Kokoonpanot:

Liverpool: Alisson | Robertson, Van Dijk, Gomez, Alexander-Arnold | Milner, Wijnaldum, Keita | Mane (82. Shaqiri), Firmino (69. Henderson), Salah (87. Sturridge)

West Ham: Fabianski | Rice (46. Snodgrass), Ogbonna, Balbuena | Masuaku, Wilshere, Noble, Fredericks | Anderson (62. Chicarito), Antonio | Arnautovic (67. Yarmolenko)

Avauskierroksen muut tulokset:

10.8. Manchester United – Leicester 2-1 (1-0)
11.8. Newcastele – Tottenham 1-2 (1-2)
Watford – Brighton 2-0 (1-0)
Huddersfield – Chelsea 0-3 (0-2)
Fulham – Crystal Palace 0-2 (0-1)
Bournemouth – Cardiff 2-0 (2-0)
Wolverhampton – Everton 2-2 (1-1)
12.8. Liverpool – West Ham 4-0 (2-0)
Southampton – Burnley 0-0
Arsenal – Manchester City 0-2 (0-1)

Avauskierroksella tehtiin yhteensä 25 maalia ja joukkoon mahtui ainoastaan yksi maaliton tasapeli.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 240

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi