Jääpallo

HIFK vahvistuu kovalla paluumuuttajalla

HIFK-Bandy vahvistuu todellisella laatupelaajalla, kun Bandyliigan eliittiin kuuluva Tomi Hauska palaa seuraan, jossa pelasi edellisen kerran kaudella 2007–2008. Lappeenrannassa asuva konkari kertoo paluun Helsinkiin tuntuvan erityisen hyvältä. – On siinä vähän aikaa vierähtänyt ja elämässä […]

Jääkiekko

HIFK nousi kahden maalin takaa voittoon

Mikkelin Kalevankankaan illassa nähtiin vauhdikas ja tunteikas ottelu, jossa HIFK käänsi kolmannessa erässä tappioaseman voitoksi. Helsinkiläiset hakivat lopulta pisteet maalein 3–5, ja ratkaisu nähtiin, kun puolustaja Petteri Lindbohm iski voittomaalin vain 20 sekuntia HIFK:n tasoituksen […]

Jääkiekko

Olli Jokinen nauttii arjestaan Helsingissä

Jääkiekon SM-liiga käynnistyy tiistaina kuudella ottelulla. Kierroksen yksi mielenkiintoisimmista kohtaamisista on Mikkelissä, kun menestyneesti Jukureita valmentanut Olli Jokinen palaa Kalevankankaalle, tällä kertaa HIFK:n päävalmentajana. – Ihan kiva on palata sinne, mikäs siinä. Hyvä, että saadaan […]

Jääkiekko

Lukko kaatui tehottomuuteen

HIFK vei perjantaina pisteet Kivikylän Areenalta maalein 4-1 (1-0, 2-1, 1-0). Lukko kaatui ottelussa tehottomuuteen, sillä katsoo mitä tahansa lukua, paitsi maaleja, tilastoista, niin Lukko oli parempi. Tasaisen ensimmäisen erän aikana molemmat maalivahdit, Joni Ortio […]