
Lukko jatkoi voittokulkuaan, kun Pelicans kaatui torstaina Kivikylän Areenalla jatkoajalle venyneessä ottelussa numeroin 2-1 (1-0, 0-1, 0-0, 1-0). Lukolle ei ole tehty vielä yhtään ylivoimamaalia eli joukkueen alivoimavoima-% on 100. Alivoimaa joukkue on pelannut 53,01 minuuttia.
Avauserässä molemmilla oli maalipaikkoja, mutta vain Lukko osui. Raumalaisten osumasta vastasi Janne Keränen, kun erää oli pelaamatta 44 sekuntia.
Lukko pääsi kahdesti ylivoimalle ja jälkimmäinen niistä oli peräti viisiminuuttinen. Tuon ison rangaistuksen hankki Arttu Heikkinen, jonka maila nousi vaarallisesti Valentin Claireaux’n kasvoihin.
Pelicans pääsi myös kertaalleen miesylivoimalle, mutta vieläkään ei Lukon verkkoon tehty ylivoimamaalia.
Pelicans vei
Toisessa erässä Pelicans tuli rinnalle, kun Borna Rendulicin kova ja tarkka veto b-pisteen kaarelta upposi Kaapo Kähkösen selän taakse.
Lahtelaisista jäähypenkkiä kulutti tanskalaispuolustaja Stefan Lassen ja istuikin siellä kahdesti. Lukolta puolestaan jäähyllä oli Damien Fleury ja Jere Friberg.
Lukko jäähyili
Kolmannessa erässä ainoat tilastomerkinnät oli Lukon kaksi jäähyä. Raumalaisista penkillä istuivat Atte Mäkinen ja Johan Motin, mutta vieläkään ei raumalaiaverkkoon tehty ylivoimaosumaa. Mäkinen pääsi jäähyltä päästyään läpiajoon, mutta Joona Voutilainen esti maalin syntymisen.
Keränen ratkaisi
Ensin Lukko tappoi alivoimansa jatkoajalla ja hetkeä myöhemmin Keränen pamautti voittomaalin. Voittomaalin syntyessä Lukko pelasi puolestaan ylivoimalla.
– Pelicans oli tänään todella hyvä. Mun pitää ottaa omaan piikkiini tänään aika paljon. Täytyy muistaa, että me pelattiin eilen. Tää on niin ihmeellinen sarja, viimeksi oli Kouvolassa sama juttu, kaverilla oli silloinkin muutama lepopäivä välissä. Mä katoin muutaman Pelsujen pelin ja kyllä meidän piti tietää, että miten ne pelaa eli kyllä kaikkien piti olla valmiina heti alkuun. No sitten tuli kahteen ekaan vaihtoon omiin maalipaikka, mutta se on inhimillistä tuo ihmisen alitajunta, sanaili Lukko-luotsi Pekka Virta.
Maalit:
19.16 1-0 Janne Keränen Toni Koivisto, Rony Ahonen)
35.01 1-1 Borna Rendulic (Nico Manelius, Joonas Alanne)
63.22 2-1 Keränen (Ilomäki, Janne Niskala) yv
Torjunnat:
Kaapo Kähkönen: 9+12+14+1 = 36
Joona Voutilainen: 8+3+3+2 = 16
Jäähyt:
Lukko: 5×2 min
Pelicans: 4×2 min + Arttu Heikkinen 5+20 min
Yleisöä: 2 743
Kierroksen muut ottelut:
JYP – Ilves 5-3 (3-0, 1-1, 1-2)
Kärpät – SaiPa 6-1 (2-1, 3-0, 1-0)
TPS – HPK 3-2 (0-1, 3-0, 0-1)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 125
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?