Pesonen HIFK:n uusi urheilujohtaja – Kekäläinen ja Granlund palaavat organisaatioon

HIFK julkaisi torstaina aamupäivällä uuden johtonsa. Helsinkiläisseuran uutena toimitusjohtajana aloittaa Norjan kansalaisuuden omaava Alexander Sneen. Urheilujohtajaksi HIFK julkaisi menestyksekkään pelaajauran pelanneen Janne Pesosen.

– Viimeiset vuodet olen päässyt ammentamaan kokemusta ja oppia vähän eri puolelta kuin pelaajana. Nyt on sitten hieno mahdollisuus päästä oikeasti tuonne arkeen kiinni toteuttamaan niitä juttuja yhteystyötä tehden ihmisten kanssa, Pesonen toteaa.

Pesoselle HIFK ei ole kovin vieras ympäristö, sillä hän pelasi kaudella 2011-2012 helsinkiläisseuran riveissä. Organisaatio ja seurakulttuuri on siis miehelle jo entuudestaan tuttua.

– Todella iso juttu päästä takaisin tänne. HIFK herättää suuria tunteita ihmisissä, enkä ole siinä poikkeus asiassa. Ennen kaikkea ihan huippua päästä näiden ihmisten kanssa tekemään töitä. Näen tämän loistavana mahdollisuutena meille kaikille, Pesonen pohtii.

Pesonen on kokenut pelimies, mutta hän ei ole vielä aiemmin toiminut urheilujohtajan tehtävissä. Aluevaltaus on miehelle siis uusi ja se saattaa ihmisissä herättää myös epäilyksiä siitä, onko Pesosen kokemuksen omaava henkilö oikea johtamaan HIFK:n kaltaista organisaatiota?

– On hyvä muistaa, että tällainen organisaatio on aina osiensa summa. Tämä on yhteistyötä ja silloin, kun se on yhteistyötä, aika moni organisaatiosta oppii ja kehittyy. Jos katsoo Jannen historiaa, missä organisaatioissa hän on ollut, niin hänellähän on kokemusta juuri voittavista organisaatioista. Hän on nähnyt, mitä siellä on tehty. Kaiken sen osaamisen, kun hän tuo HIFK:lle, se on varmasti iso lisä tähän meidän toimintaan, HIFK:n puheenjohtaja Jaakko Eskola miettii.

HIFK:n organisaatiossa tehtiin muitakin muutoksia, sillä nuorten kehitysjohtajana aloitti Kari Kalto, jonka lisäksi Mika Kortelaisen johdolla on perustettu asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat Jarmo Kekäläinen, Henrik Dettman ja Mikael Granlund.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi