Vihjailiko Mäkinen Latvalan jatkosta?

Spekulaatiot Jari-Matti Latvalan uran jatkosta tai jatkamattomuudesta ovat käyneet tämän kauden aikana kuumina, varsinkin kun miehen kausi ei ole mennyt sillä tavalla, kuin odotettiin. Keskeytykset ovat varjostaneet hänen kauttansa ja pisteissä hän on huonoin Toyota kuski, löytyen vasta yhdeksänneltä sijalta.

– Mulla on ollut huonoja kisoja, olen ajanut Ruotsissa huonosti, Olen ajanut Korsikalla ulos, mutta sitten että niitä keskeytyksiä on tullut niin paljon, niin siellä on aika monta teknistä vikaakin. Esimerkiksi kaksi kertaa olen keskeyttänyt laturi vikaan, Latvala harmitteli.

Tällä hetkellä Latvala keskittyy täysillä Jyväskylän kilpailuun eikä kovin mielellään halua miettiä sitä, että missä ja millä kalustolla hän mahdollisesti ensi kaudella ajaisi. Taustalla kuitenkin tehdään töitä myös ensi kauden eteen.

– Mulla on sopimus tämän kauden loppuun asti. En ole tällä hetkellä vielä niitä sopimusasioita sen enempää miettinyt, Jouhkin Timo niitä hoitaa. Mediassa on ollut paljon siitä, että tämä kilpailu määrittää mun urani jatkon, mutta ei se nyt ihan näinkään ole, Latvala totesi.

Jyväskylä on ralli, josta kaikki odottavat Latvalalta tietysti menestystä ja se voi olla myös kauden käännekohta miehelle itselleenkin. Siitä huolimatta kilpailulle ei tule antaa sen enempää painoarvoa kuin on tarvetta.

– Tämä on yksi kilpailu muiden joukossa. Mulla on ollut huono jakso, mutta se ei ole pelkästään siitä kiinni, että kaikki kisat olisivat menneet huonosti. Mä olen ajanut huonosti, mutta siinä on myös teknisiä ongelmia, mutta sä et voi katsoa sitä suoraan, vaan sun täytyy ymmärtää, että siinä on ollut vähän kaikenlaista tapahtumaa, Latvala valaisi.

Kun mietitään Latvalan uran jatkoa, niin vaihtoehtoja ei välttämättä kovin montaa ole. Suurin vaihtoehto on varmasti se, että tuurilaisen ura jatkuisi edelleen Tommi Mäkisen alaisuudessa Toyotan väreissä. Se on myös miehen itsensä ensisijainen tavoite ja halu.

– Totta kai, ilman muuta, Latvala myönsi.

Samaa mieltä on kaikesta päätellen myös tallipäällikkö Tommi Mäkinen, joka sattui juuri samaan aikaan Latvalan haastattelun ollessa käynnissä miehen auton luokse ja kuuli kysymyksen Latvalan halukkuudesta jatkaa Toyotalla.

– Se oli tyhmä kysymys, Mäkinen totesi ykskantaan.

Oliko kommentilla sitten jonkinlainen viittaus siihen, että Latvala tullaan varmuudella näkemään myös tulevaisuudessakin Toyotan väreissä? Se jäänee nähtäväksi.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Hannu Kumpulainen

Views: 3060

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi