
Vanhassa Raumassa juostiin sunnuntaina sprinttiviestien Suomen mestaruuksista. Ykköseksi juoksi Hämettä edustanut Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue.
Tamperelaiset ykköseksi ankkuroi äitiyslomalta palannut Venla Harju. Harjun lisäksi Pyrinnön joukkueessa juoksivat Lotta Karhola, Otto Simosas sekä Aleksi Niemi.
Harju oli luonnollisesti tyytyväinen onnistuneesta paluustaan suunnistushuipulle ja kertoili myös lähiviikkojen tavoitteistaan.
– Tässä on vielä yhdet katsastuskilpailut ennen maailman cupin avausta Helsingissä. Maailman cupin jälkeen onkin sitten jo seuraava viikonloppuna Venlojen vuoro.
Minna Kauppi nosti Lahden Suunnistajat-37:n toiseksi
Tamperelaisten jälkeen toiseksi sijoittui päijäthämäläinen Lahden Suunnistajat-37 ankkurinaan 2015 maajoukkueuransa lopettanut yhdeksänkertainen maailmanmestari Minna Kauppi. Kauppi hävisi Harjulle maaliin saavuttuaan 21 sekuntia. Kaupin lisäksi joukkueessa juoksivat Lotta Kirvesmies, Juha Sorvisto sekä Philipp Von Arx.
– Lähelle pääsin, mutta parempaan, en pystynyt, koska mulla ei enää ole mopossa vaihteita, naurahti Kauppi.
– Vähän yllätyin, kun kuulin, että ollaan toisena, jatkoi Kauppi.
Kolmanneksi kiirehti uusimaalainen Lynx joukkueella Sara Karvonen, Janne Mänkärlä, Antti Parjanne sekä Aino Mänkärlä.
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 827
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?