Uudesti syntynyt SaiPa murskasi sarjakärjen Helsingissä

Viime kausina jumbona majaillut SaiPa on tullut uudella ilmeellä alkaneelle kaudelle. Raimo Helmisen johdolla joukkue on voittanut tämän kauden kuudesta ottelusta kolme. Viimeisimpänä lappeenrantalaiset paremmaksi joutui toteamaan sarjakärki HIFK, kun SaiPa voitti Helsingissä 8-4–lukemin.

– Meillä on tärkeätä, että olemme voittaneet muutama pelin. Sitä nuori joukkue tarvitsee ja tuo sitä uskoa siihen, että meillä on mahdollisuus, kun pelataan hyvin, Helminen toteaa.

Lauantai-iltana Helsingin Jäähallissa ennen peliä odotukset olivat, että sarjassa tappioitta pelannut kotijoukkue ottaisi illan kamppailusta voiton, kun pieni ja pippurinen eteläkarjalainen joukkue oli päättänyt toisin ja se näkyi myös kentällä.

– Maalit ratkaisivat tänään. Olimme tänään tehokkaita ja pelasimme järkevästi, meidän tyylillämme, Helminen pohtii.

SaiPa on hivuttautunut nyt kuuden pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa toiseksi ollen ykkösenä olevasta HIFK:sta nyt kahden pisteen päässä. Joukkueen peli-ilme on aivan erilainen, kun se oli vielä viime kaudella, jolloin lappeenrantalaiset olivat liigan heittopusseja. Vaikka joukkue on tällä hetkellä sarjakärjessä, ei Helminen halua paukutella henkseleitä.

– Ei nyt sellaista puhuta nyt, kun on vasta muutama peli pelattu, Helminen sanoo vaatimattomaan tyyliinsä.

“Toivottavasti jätkät tykkäävät”

Viime vuosien jälkeen Lappeenrannassa voittoja kuitenkin kaivataan ja se auttaa pitkässä juoksussa saamaan lisää uskoa omaan tekemiseensä. Helminen ei halua lähteä eikä tietenkään voikaan paljoa sanoa siitä, mitä viime kaudesta on joukkueessa muuttunut, mutta tyytyväiseltä hän tähän hetkeen vaikuttaa.

– En tiedä vanhasta mitään, ei ole mitään kuvaa, mitä ennen vanhaan on tapahtunut. Nyt olemme touhunneet tätä näin, ja toivottavasti jätkät tykkäävät. Kyllä he ovat hyvin tehneet hommia, ei niitä voi moittia, Helminen kehuu.

SaiPalle kahdeksan maalin tekeminen Helsingin Jäähallissa tai ylipäätään muutenkaan ole kovin arkipäiväistä eikä lappeenrantalaisleirissä ennen peliä tällaiseen tulokseen uskottu.

– Ei olisi kyllä ennen peliä vetoa kahdeksasta maalista lyöty. Kyllä sellainen tuntuu vähän utopistiselta, Helminen myöntää.

SaiPan seuraava kamppailu pelataan viikon päästä lauantaina, jolloin joukkue isännöi Sportia Kisapuistossa Lappeenrannassa. HIFK kohtaa jo perjantaina vieraissa Rauman Lukon.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Juhamatti Nieminen

Views: 15

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi