Pelicans tarttui oljenkorteensa – Tappara välieriin

Pelicans ja TPS ottivat perjantaina neljännen kerran yhteen puolivälierissä ja tällä kertaa turkulaisilla oli katkon paikka. Pelicans nappasi kuitenkin voiton

Ottelu ehti vanheta vain kolme minuuttia, TPS-puolustaja Aleksi Anttalaisen siniviivapommi painui Patrik Bartosakin selän taakse. Lahtelaiset pääsi erässä kertaalleen ylivoimalle, mutta tulosta ei tullut.

Kotijoukkueesta Iikka Kangasniemi esitti pirteitä otteita läpi koko erän. Kaksikymppinen oli melko tasainen, sillä TPS voitti laukaukset 14-13.

Hannes Björninen iski nopeasti kaksi maalia

Toista erää oli pelattu vajaa viisi minuuttia, kun Hannes Björninen taisteli tasoituksen jäässä maatessaan. Björninen tuplasi maalisaldonsa vain 36 sekuntia myöhemmin. Pari minuuttia myöhemmin Matias Rajaniemi laukoi b-pisteen yläkaarelta lahtelaiset jo kahden maalin karkumatkalle.

Pelicansin tehohetken jälkeen lähinnä jäähyiltiin, sillä lahtelaisille vihellettiin kaksi kahden minuutin istuntoa ja TPS:lla puolestaan kolme. Viimeinen turkulaisten kakkosista sitten kostautui, sillä Filip Chlapik iski Pelicansin neljännen maalin 3.19 minuuttia ennen erätaukoa.

TPS:n kiri jäi kesken

Petteri Wirtanen TPS:n kahden maalin päähän, kun kolmatta erää oli pelattu 4.41 minuuttia. Pelicansin Rudolf Cervenyn jäähy oli päättynyt hetkeä aiemmin.

Ottelu sai lopullisen ratkaisunsa 1.35 ennen loppua, kun Björninen iski illan kolmannellaan luvuiksi 5-2. TPS sai vielä hieman lohtua, kun Wirtanen viimeisteli loppunumeroiksi 5-3 vain 20 sekuntia ennen loppua.

– Ekassa erässä ei päästy peliin mukaan, mutta sitten toisessa mentiin kuten on menty koko kausi. Nyt kaikki saa kunnon herkkua, kun sunnuntaina pelataan viides peli, totesi Pelicans-luotsi Tommi Niemelä.

Maalit:

3.05 0-1 Aleksi Anttalainen (Ruben Rafkin, Topias Haapanen) sr.
24.42 1-1 Hannes Björninen (Iikka Kangasniemi)
25.18 2-1 Björninen (Casimir Jürgens)
27.36 3-1 Matias Rajaniemi (Juuso Jämsen, Elias Vilen)
36.41 4-1 Filip Chlapik (Kangasniemi, Joonas Jalvanti) yv
44.41 4-2 Petteri Wirtanen (Aarne Intonen, Henrik Larsson)
58.25 5-2 Björninen tm

Torjunnat:

Patrik Bartosak: 8+6+11 = 25
Andrei Karejev: 9+7+7 = 23

Jäähyt:

Pelicans: 6×2 min + Patrik Bartosak 5+20 min
TPS: 5×2 min

Illan toisesta puolivälieräottelusta Tappara saalisti voiton maalein 2-3 (1-1, 1-1, 0-1) . Tuolla tuloksella Tappara jatkaa välieriin voitoin 3-1. KalPalla alkoi siis kesäloma.

Kirvesrintojen maalintekijöinä kunnostautuivat Santtu Kinnunen, Petteri Puhakka ja Jukka Peltola. Kuopiolaisonnistujat olivat puolestaan Sami Tavernier ja Lasse Lappalainen.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi