TPS onnistui tiistaina voittamaan Tapparan neljännessä finaalissa maalein 1-0 (0-0, 0-0, 1-0). Tapparalla on kuitenkin vielä kaksi ottelupalloa.
Ensimmäisen kaksikymppisen ainoa tilastomerkintä oli Waltteri Merelän saama kaksiminuuttinen, kun erää oli pelattu neljä ja puoli minuuttia. Tuonkin Tapparan kivikova alivoimapelaaminen kesti ja TPS:n ylivoimapeli jatkoi siis yskimistä.
– Kaveri tuli kovaa päälle ja se ei ollut mikään yllätys. Mekin saimme onneksi pari pidempää pyöritystä. Tästä pitää kuitenkin parantaa. Katsomossa istuminen ei ole mun hommaa, totesi Jukka Peltola CMorella.
Tiukkaa vääntöä
Ottelu oli edennyt lähes puoliväliinsä, kun TPS sai toisen ylivoimamahdollisuutensa, mutta silläkin kertaa Tapparan puolustus esti turkulaisten maalintekoyritykset. TPS pyöritti jatkossakin vahvasti, mutta Christian Heljanko maalillaan kesti. Tappara sai vuorostaan paineen TPS-maalille viimeisellä minuutilla, mutta Andrei Karejev ei ollut Heljankoa huonompi.
– Tänään 40 minuuttia on ollut samantapaista kuin koko finaalisarja eli tiukkaa pleijarikiekkoa. Meidän pitää saada jatkossa painetta Tapparan puolustajille. Meillä on tänään vain voitettavaa, joten toivottavasti se kantaa meitä tänään kolmannessa erässä, paalutti Topias Haapanen.
Heti kolmannen erän alkuun Juuso Pärssinen aivan avoimeen tekopaikkaan, mutta Heljanko teki tuohon todella ison ryöstön ja niin maali jäi edelleen odottamaan itseään. Erää oli pelattu 13 minuuttia, kun Elmeri Eronen onnistui saamaan kiekon Heljangon selän taakse. Tappara yritti lopussa ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut tekemään tasoitusosumaa.
– Teimme tänään tiiviisti hommia viisikkona ja siten saimme kaivettua voiton. Tänään kärsivällisyys palkittiin, sanaili Eronen.
Sarja jatkuu torstaina Tampereen Nokia Areenalla ja siellä TPS on kuitenkin edelleen puun ja kuoren välissä.
– Tämä peli oli Tapparan osalta sieltä minne aurinko paista, mutta seuraavassa pelissä tulemme varmasti parantamaan. Tänään meillä oli todella surkeita syöttöjä, latasi Merelä.
Maalit:
53.17 1-0 Elmeri Eronen (Aarne Intonen, Mitch Hults)
Torjunnat:
Andrei Karejev: 10+11+4 = 25
Christian Heljanko: 8+12+6 = 26
Jäähyt:
TPS: –
Tappara: 3×2 min
Yleisöä:
10 841
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 30
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?