
Torstaina alkavan Jyväskylän MM-rallin ehdoton ennakkosuosikki on Toyota. Tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei koe menestyspaineita.
Japanilaissuomalaisella yhteistyöllä toimiva talli on ollut yksi kauden menestystarinoista. MM-sarjassa tällä hetkellä toisena oleva talli, on hallinnut kahtena edellisenä vuotena Jyväskylän rallia suvereenisti ja voittoa janotaan heiltä myös tänä vuonna.
– En usko, että kenelläkään mitään sen enempää paineita on. Ei meillä mitään dramaattisia muutoksia ole ollut, vain sellaista pientä hienosäätöä. Ei mitään sellaista, että voisi sanoa olevansa epävarmuuksia, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen miettii.
Toyota on ollut mukana MM-sarjassa kolme kautta. Ensimmäisellä kaudella Esapekka Lappi ajoi Jyväskylässä voittoon eikä kolmoisvoittokaan kovin kaukana ollut, sillä parhaimmillaan kaikki kolme Toyotaa pitivät podiumpaikkoja tuolloin hallussa, kunnes lopulta Jari-Matti Latvalan auto sammui ja Juho Hänninen putosi lopulta kolmanneksi. Viime vuonna Ott Tänak voitti Toyotalla ja Latvala oli kolmas. Kaikki odottavat, että voitto tulisi kotikisaansa ajavalle tallille miltei tarjottimella.
– Eihän se koskaan automaattisesti tule. Täällä on ollut hirveän kuivaa. Vähän saisi tulla sitä vettä, mutta auttaako se pikkuinen vesisade tuohon mitään, kun pinta on niin kuivaa. Tietysti siinä on perjantaina avauslenkillä ensimmäisenä olo, mutta en tiedä, en ole pätkiä nähnyt, millaisia ne kunnoltaan ovat, Mäkinen totesi.
Mäkinen on huolissaan siitä, että MM-sarjaa johtava Tänak joutuu auraamaan tietä, joka on täynnä kuivaa pölyävää hiekkaa. Myöhemmin pätkälle lähtevät saavat ehkä hieman enemmän etua siitä, kun kärkikuljettajat ovat jo pätkän ajaneet.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Hannu Kumpulainen
Views: 166
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?