Susijengin taistelu ei riittänyt Permissä, sillä Venäjä oli ratkaisevassa MM-karsintaottelussa parempi numeroin 91-76 (16-28, 21-10, 21-27, 33-11).
Ensimmäisellä neljänneksellä Suomi oli suorastaan liekeissä, sillä sen jälkeen Susijengi johti ottelua peräti 28-16. Tuukka Kotti otti joukkueensa reppuselkään pussittaen 11 pistettä. Sasu Salin säesti hyvin viidellä pisteellä. Venäläisistä eniten pussitti Vladimir Ivlev, jonka saldo kympillä oli viisi pistettä.
Toinen neljännes olikin sitten venäläisten näytöstä, sillä isännät veivät sen numeroin 21-10. Suomi johti tuossakin vaiheessa, mutta enää vain pisteellä 38-37. Tuo merkitsi sitä, että mm-paikka oli kahden pisteen päässä. Ensimmäisellä puoliajalla venäläisistä eniten pisteitä teki Dmitri Kulagin, joka onnistui 15 pisteen edestä. Susijengin parhaana pysyi Kotti yhdellätoista pisteellä. Kottia säesti hyvin torstai-illan sankari Jamar “Jammu” Wilson, joka onnistui kymmenen pisteen edestä.
Susijengin taistelu ei riittänyt
Kolmannen neljänneksen Susijengi aloitti taas loistavasti johtaen parhaimmillaan jo 12 pisteellä, mutta kympin täyttyessä eroa oli seitsemän pistettä. Tässä vaiheessa Suomen parhaaksi oli noussut Wilson 17 pisteellä. Venäläisistä Kulagin oli tähän mennessä pussittanut 19 pistettä.
Venäjä ratkaisi pelin viimeisellä neljänneksellä. Isäntäjoukkueen avainhahmoja Kulaginin lisäksi olivat Semen Antonov ja Andrei Vorontsevits. Erä meni isännillä todella murskaavasti, sillä numerot olivat 33-11.
Susijengin parhaat pistemiehet olivat Wilson 18, Kotti 13 ja Mikko Koivisto 11. Näin joukkueen unelma Kiinan MM-kisoista jäi vain haaveeksi.
– Me jätettiin tänään kaikki kentälle, mutta se ei vain riittänyt Venäjää vastaan. Nyt on vähän tunteet pinnassa, mutta jotain pieniä asioita olisi pitänyt tehdä paremmin. Venäjä oli tänään parempi, totesi Shawn Huff Yle Urheilun haastattelussa.
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 339
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?