Suomi voitti Saksan ja varmisti samalla puolivälieräpaikan

Riika Areenan lauantain iltapelissä Suomi voitti Saksan maalein 2-1 (1-0, 0-1, 1-0). Leijonat nousi 13 pisteeseen ja tuo pistemäärä varmistaa joukkueen pääsyn puolivälieriin.

– Tosi tärkeä ja hyvä voitto, sitä lähdettiin hakemaan ja sen saimme. Kiva päästä pelaamaan ja pitää pelata mahdollisimman hyvin, paalutti Anton Lundell CMorella.

Anton Lundell laukoi Suomen ylivoimalla Tony Sundin esityöstä johtoon, kun ottelua oli pelattu reilu kuusi minuuttia. Erä oli lievästi Leijonien hallintaa, sillä Mathias Niederberger torjui seitsemän kertaa ja Jussi Olkinuoralle koppeja kertyi kolme.

– Aikalailla samanlaista peliä kuin meiltä ennenkin. Saksa oli juuri sellainen liikkuva joukkue kuin osattiin odottaakin, totesi Teemu Turunen CMoren haastattelussa.

Korbinian Holzer laukoi Saksan tasoihin toisen erän kahdeksannella minuutilla. Hieman helponlaisesti tuo laukaus upposi verkkoon Olkinuoran hanskan puolelta. Torjuntojen valossa erä oli Suomen, sillä Niederbergerille kertyi niitä 11 ja Olkinuora selvisi yhdellä.

– Tasaista peliä. Meillä on selkeä pelikirja ja niin peli pysyy paketissa, totesi Ville Pokka CMorella.

Leijonat pääsi ylivoimalle, kun erää oli pelattu reilu kuusi minuuttia, mutta tällä kertaa saksalaispuolustus ja Niederberger pitivät maalinsa puhtaana. Pari minuuttia tuosta oli Saksan vuoro päästä ylivoimalle, kun Iiro Pakarinen joutui korkeasta mailasta istunnolle. Välittömästi sen jälkeen, kun Suomi oli tullut täysilukuiseksi, niin Lundell ja Arttu Ruotsalainen pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Tuo yritys päättyi siihen, että Ruotsalainen ohjasi kiekon kulmalta verkkoon. Ottelun loppuhetkillä Saksa painoi ilman maalivahtia, mutta Olkinuora ja puolustus selvisivät tuosta.

– Tosi hyvä maku jäi. Saksa oli hyvä vastustaja, saimme tehdä täyden päivätyön, sanaili Iiro Pakarinen CMorella

Naapurihallissa samaan aikaan pelatussa ottelussa Slovakia voitti Tanskan kolmannen erän maaleilla 2-0 (0-0, 0-0, 2-0).

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi