Venäjä nappasi mm-pronssit Suomen nenän edestä voittamalla pronssiottelun 5-3 (1-0, 3-1, 1-2). Näin siis Znarokin joukot matkaa kotiin mitalit kaulassaan.
Venäjä iski avauserässä suunnilleen ensimmäisestä kunnon maalipaikastaan, kun Nikita Gusev onnistui yllättämään Joonas Korpisalon. Erä oli jatkossa venäläisten näennäistä hallintaa, mutta mitään vaarallisempaa ei Suomen maalille enää syntynyt. Oleg Znarokin miehistön ylivoimakaan ei toiminut erän loppupuolella.
Torjuntojen valossa erä oli tasainen sillä sekä Korpisalo että Andrei Vasilevski ehti yhdeksän kertaa kiekon tielle, mutta mitään huippuvaarallisia paikkoja ei siis kummallakaan ollut.
Leijonat tuuliajolla
Venäjä antoi Suomelle kylmää kyytiä kakkoserän ensimmäisellä kympillä, sillä joukkue iski siihen peräti kolme maalia ja ottelu olikin käytännössä ratkennut 28.16. Punakone iski kertaalleen ali- ja ylivoimalla sekä myös viidellä viittä vastaan. Joukkueen maaleista vastasivat, Vladimir Tkachyov, Gusev ja Bogdan Kiselevich. Tuo neljäs maali myös riitti Joonas Korpisalolle ja tilalle luisteli Harri Säteri.
Suomi onnistui kaventamaan, kun Mikko Rantanen osui Valtteri Filppulan esityöstä. Erää oli tuossa vaiheessa jäljellä 27 sekuntia. Venäjä käytti paikkansa tehokkaasti, sillä Suomen maalivahdeilla oli yhteensä yhdeksän torjuntaa ja nuo jakautuivat siten, että Korpisalolla oli viisi ja Säterillä neljä. Vasilevski puolestaan torjui kahdeksan kertaa.
Suomi heräsi taistelemaan
Leijonajoukkue heräsi taistelemaan kolmannen erän alkuun, kun kertaalleen osuivat sekä Mikko Lehtonen ja Veli-Matti Savinainen. Savinaisen maali syntyi ylivoimalla. Molempien maalien kapellimestarina toimi Sebastian Aho.
Pari ja puoli minuuttia Savinaisen osumasta tuli taas lunta tupaa, kun Nikita Kucherov vei punakoneen uudelleen kahden maalin johtoon.
Suomi ei onnistunut enää lopussa nousemaan rinnalle ja näin pronssit matkasi Venäjälle. Plussaa Leijonille pitää kuitenkin antaa päätöserän hyvästä taistelusta.
Maalit:
6.58 1-0 Nikita Gusev (Viktor Antipin, Valeri Nichushkin)
21.48 2-0 Vladimir Tkachyov (Valeri Nichrushkin) av
27.01 3-0 Gusev (Artemin Panarin, Jevgeni Dadonov) yv
28.16 4-0 Bogdan Kiselevich (Vladislav Namestnikov, Nichrushkin)
39.33 4-1 Mikko Rantanen (Valtteri Filppula)
41.16 4-2 Mikko Lehtonen (Sebastian Aho)
45.29 4-3 Veli-Matti Savinainen (Rantanen, Aho) yv
48.0 3 5-3 Nikita Kucherov (Gusev, Anton Belov)
Torjunnat:
Andrei Vasilevski: 9+8+9 = 26
Joonas Korpisalo: 9+5+ – = 14
Harri Säteri (28.16) – +4+7 = 11
Jäähyt:
Venäjä: 4×2 min
Suomi: 5×2 min
Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola
Views: 84
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?