Suomelta ryöstettiin mestaruus – Päävalmentaja kävi hiilenä

Sunnuntai-iltana Espoon Metro Areenalla jännitettiin naisten MM-finaalia, kuten monissa kotikatsomoissakin. Ottelu eteni aina jatkoajalle ja kun jatkoaikaa oli pelattu reilu 11 minuuttia, iski Petra Nieminen kiekon Yhdysvaltojen maaliin ja voitonjuhlat alkoivat, hetkellisesti.

Ottelun kanadalainen päätuomari Lacey Senuk meni tarkistamaan tilannetta videolta, keskusteltuaan amerikkalaiskapteenin Kendall Coyne Schofieldin kanssa. Videotarkistus kesti ja kesti, kunnes sitten päätös videotuomarilta tuli, mestaruusjuhlat on peruttu ja maali hylätään.

– Tässä on nimi, hän teki päätöksen, Suomen maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen tuli lehdistön eteen näyttäen paperilappua, jossa luki päävideotuomarin Manuela Gröger-Schneiderin nimi.

– Hän on kieltäytynyt läpivalaisemasta kaiken. Valmentajat ovat ennen turnausta halunneet, että kurinpito ja päätökset läpivalaistaisiin. Direktoraatin istunnon jälkeen, Tiina Karisen (Suomen joukkueenjohtajan) kautta, että mitään ei teille kerrota.

Ottelun jälkeen lehdistön edessä seisoi tyrmistynyt mies, joka vielä hetki sitten juhli ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. Mustonen oli aiheesta näreänä, sillä maalin hylkääminen ja hylkäykseen johtuneet syyt jäivät täysin epäselviksi. Pyynnöistä huolimatta Gröger-Schneideria ei löydetty lehdistön eteen kertomaan päätöksensä taustoja.

– Tämä nainen, Manuela Gröger-Schneider, tietää, miksi he rikkoivat sääntöjä, Mustonen paalutti.

Oudoksi tilanteen teki se, että Jenni Hiirikosken katsottiin videotuomarin päätöksen perusteella rikkoneen maalivahtia, kun taas yhdysvaltalaisten maalivahdille Alex Rigsbylle tuomittiin tilanteesta kahden minuutin jäähy kampituksesta.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Views: 359

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi