Tappio Serbialle vaikeutti Susijengin tietä entisestään

Suomi kärsi lauantaina koripallon EM-karsinnoissa kirvelevän tappion Georgialle. Maanantaina puolestaan vastus koveni, kun vastaan asettui aina kova Serbia. Tällä kertaa Serbia oli parempi numeroin 75-66 (17-7, 18-18, 20-21). Tappio mutkistaa Susijengin tietä edelleen.

Susijengi oli ensimmäisen neljänneksen aika hukassa, sillä Serbia johti kympin jälkeen peräti 17-7. Suomi onnistui tekemään avauskympillä ainoastaan kaksi pelitilannekoria. Serbian Aleksa Avramovic heitti kuusi Danilo Andjusic viisi pistettä.

Fyysinen serbialaispuolustus esti todella tehokkaasti suomalaisten pääsyn korille. Kolmosiakin Suomi yritti heittää, mutta nekin menivät kerta toisensa jälkeen ohi.

Vaikeuksia oli edelleen

Sama kaiku oli askelten toisellakin, sillä kahdenkympin jälkeen tilanne oli Serbeille 35-25. Toisen neljänneksen lopulla oli näytteitä jo hieman paremmasta. Suomelle tärkeitä pisteitä tekivät Jamaar Wilson, Alexander Madsen ja Sasu Salin. Varsinkin Salinin kolmonen aivan lopussa oli sellainen. Serbialta Avramovic upotti kahdeksan ja Suomen Madsen kuusi pistettä.

– Olimme alussa ihan liian arkoja. Serbia tulee kovaa ja meidänkin pitää roikkua enemmän. Nyt täytyy jatkossa vain juosta ja haastaa, Susijengin valmentaja Lasse Tuovi totesi Yle Urheilun haastattelussa.

Edon Maxhuni nousi esiin

Kolmannenkin neljänneksen jälkeen Serbian johto oli 10 pistettä ja nyt lukemat kirjattiin 55-45. Tämän kympin suomalainen valopilkku oli Edon Maxhuni. Maxhunin pistesaldo tuossa vaiheessa oli 15.

Lopusta tuli kuin tulikin trilleri

Suomi nousi neljänellä neljänneksellä jo viiden pisteen päähän, mutta sitten parin viimeisen minuutin aikana heitot taas lipsuivat ohi. No toisaalta myös Serbia hoiti oman osuutensa kokemuksella ja taidolla.

Suomelta Maxhuni kirjautti pisteitä 15 ja Salin 10. Tuon kaksikon takana tulivat yhdeksän pistettä heittäneet Shawn Huff ja Madsen. Serbien parhaat olivat puolestaan Andjusic yhdeksällätoista ja Avramovic seitsemällätoista. Kaksikon takana kolmosena oli Dragan Apic, joka heitti 12 pistettä.

– Oli niin paljon uusia miehiä, no ero oli pieni, mutta harmiksemme hävisimme, totesi Maxhuni.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Susijengin logo

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi