Lukas Hradecky kiroili suorassa lähetyksessä

Huuhkajat kohtasi viimeisessä Kansojen liigaottelussaan Walesin Cardiffissa. Ottelussa on panoksena lohkovoitto ja nousu A-liigaan. Huuhkajat joutui pelaamaan yli tunnin vajaalla ja se myös kostautui, sillä Wales vei ottelun maalein 3-1 (1-0).

Maalivahti Lukas Hradeckyltä pääsi Viaplayn lähetyksessä se v-alkuinen sana, kun mies totesi olevansa v…n ylpeä jätkistä.

Suomea kohtasi katastrofialku, sillä Jere Uronen kaatoi alimpana miehenä läpiajossa ajossa olleen Harry Wilsonin. Tuosta espanjalaistuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin näyttää Uroselle punaista. Gareth Bale oli 26. minuutilla nokikkain Hradeckyn kanssa, mutta jostain ihmeestä Huuhkaja-vahti venytti jalkansa tai kätensä väliin.

– Kyllä me yritettiin., mutta ei riittänyt. Otin sen minkä pystyin. Ikävää, että hieno vuosi 2020 päättyi näin, sanaili Hradecky.

Kolmisen minuuttia myöhemmin Wilson pääsi irtopalloon tuikaten sen verkkoon. Ensimmäisen neljävitosen jälkeen vetäydyttiin tauolle noista 1-0 -numeroista.

Daniel James puoliajan tähti

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata vain minuutin verran, kun Daniel James pamautti jo Walesin toisen maalin. Osuma oli kaiken lisäksi osuma oli todella komea, sillä Jamesin kanuuna lähti lähti vajaasta kahdestakympistä suoraan yläkulmaan.

Reilu tunti oli pelattu, kun Robin Lodin oivallinen syöttö löysi oikean osoitteen ja tuo osoite oli Teemu Pukki. Niinpä tuloksena oli se, että pallo oli Danny Wardin selän takana. Seitsemän minuutti ennen täyttä aikaa James keskitti vasemmalta ja Kieffer Moore pääsi puskemaan vitosen viivalta pallon verkkoon. Tuon jälkeen peli alkoi olla taputeltu, no lähellä Huuhkaja vielä kävi, kun Pukki heti seuraavasta hyökkäyksestä tärytti tolppaan.

– Taidettiin Urostakin siinä tilanteessa vähän rikkoa. Saatiin tehtyä sentään maali, totesi päävalmentaja Markku Kanerva.

Ottelun lopputulos tiesi sitä, että Wales voitti lohkon sekä nousi A-liigaan. Huuhkajien pelaavat jatkossakin B-liigassa. Lohkon toisessa ottelussa Irlanti ja Bulgaria pelasivat maalittoman tasapelin ja näin Bulgaria putosi C-liigaan.

Maalit:

29. 1-0 Harry Wilson (Gareth Bale)
46. 2-0 Daniel James (Joseff Morrell)
63. 2-1 Teemu Pukki (Robin Lod)
84. 3-1 Kieffer Moore (James)

Kokoonpanot:

Wales: Ward | A. Lawrence (46. Moore), Rodon, Mepham, C. Roberts | Norrington-Davies (90+3 Gunter), Morrell, Ampadu, Wilson (89. T. Roberts) | Bale (T. Lawrence), James (89. Brooks)

Suomi: Hradecky | O’Shaughnessy (61. Hämäläinen), Arajuuri, Toivio | Uronen (13. ulosajo), Taylor (61. Soiri), Kamara, Schüller (73. Valakari), Alho | Pukki, Lod

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Kansojen liigan logo

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi