SalBan johto kuihtui päätöserässä – Santeri Lindfors Oilersin sankari

SalBan taistelu ei sunnuntaina riittänyt. (kuva: Jouni Mikola)

SalBa kärsi kirvelevän tappion sunnuntaina pelatussa Salibandyliigan ottelussa Esport Oilersille lukemin 4-6 (3-1, 0-1, 1-4). Espoolaisten sankariksi nousi Santeri Lindfors tehoin 2+1.

Avauserän ekalla kympillä parhaasta paikasta vastasi SalBan nuori puolustaja Jesse Nurmi, joka nousi ennakkoluulottomasti laidalta maalin eteen, mutta laukaus epäonnistui.

Avausmaalista vastasi Oilersin Severi Korhonen hieman erän puolivälin jälkeen. Koirapaidat toipui taikaiskusta nopeasti, sillä tuore isä Antti Keskitalo pamautti verkot tötterölle reilu minuutti myöhemmin.

SalBa onnistui erässä vielä kahdesti, kun ylivoimalla onnistuivat vuorollaan Janne Hyvönen sekä Jani Lehtoniemi.

Teemu Kortelainen piti pelin hengissä

Toinen kaksikymppinen oli vahvasti espoolaismerkkinen, sillä joukkue osui kertaalleen tolppaan ja yläputkeen. Teemu Kortelainen venyi myös muutaman kerran fantom-luokan pelastukseen.

Oilers onnistui kaventamaan pelin erän 17. minuutilla, kun Kristian Lammisen kaaliperhonen yllätti Kortelaisen.

Santeri Lindforsista ottelun ratkaisija

Oilers tuli kolmannessa erässä nopeasti rinnalle ja meni kuudennella minuutilla ohi, kun viimeistelyissään onnistuivat Casper Pfitzer sekä Rasmus Markelin. Lopullisesti espoolaiset karkasivat isänniltä Santeri Lindforsin onnistuttua kahdesti Kortelaisen ohittamisessa.

– Kaksi erää oli aika tuskaista vääntöä, mutta kolmas erä olikin sitten jo parempaan, totesi Oilersin sankari Lindfors.

– Jos Oilersilla oli alussa tahmeaa, niin me pelattiin siihen nähden ihan ok. Jatkossa molemmilla oli paikkansa, mutta kaveri painoi sitten viimeisessä ne tarvittavat maalit, paalutti puolestaan SalBan Hyvönen.

Koirapaidat tuli vielä kahden maalin päähän, kun Lehtoniemen lyöntilaukaus kolmisen minuuttia ennen loppua painui Joonas Kaltiaisen selän taakse. SalBa pelasi tuossa vaiheessa ilman maalivahtia. Raumalaiset jatkoivat tuonkin jälkeen painostusta ilman maalivahtia, mutta kummassakaan päässä ei enää maaleja nähty.

– Kuten Santtu jo totesi, niin vähän oli tahmea peliin lähtö meiltä. Ei tämä Rauma ole ikinä helppo paikka ottaa pisteitä. Olen tyytyväinen siihen, että meillä oli nouseva trendi ja sitten saatiin painettua siihen kullanarvoiset pinnat. Isot kiitokset SalBan otteluväelle, oli hieno ottelutapahtuma ja yleisö hienosti mukana. Kotijoukkue pelasi hienosti ja tänne on aina kiva tulla, sanaili Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen.

– Tänään tultiin hyvin peliin ja ensimmäinen erä oli ihan ok. Jostain syystä me valuttiin liian alas Oilersin hyvien pallollisten jaksojen aikana. Tänään tää ei riittänyt, mutta ei me ihan huonosti pelattu. On hienoa, että yleisö ei hylkää meitä missään vaiheessa ja jaksaa kannustaa, paalutti SalBan päävalmentaja Petri Seppinen.

Maalit:

10.34 0-1 Severi Korhonen (Kristian Lamminen)
11.52 1-1 Antti Keskitalo (Joni Peltola)
14.39 2-1 Janne Hyvönen (Niko Kaerla) yv
16.26 3-1 Jani Lehtoniemi (Hyvönen) yv
36.29 3-2 Lamminen (Matias Manner)
41.07 3-3 Casper Pfitzner (Jesperi Lindfors)
46.01 3-4 Rasmus Markelin (Santeri Lindfors)
49.21 3-5 S. Lindfors (Riku Holopainen)
55.06 3-6 S.Lindfors (Markelin)
57.13 4-6 Lehtoniemi (Hyvönen) im

Torjunnat:

Teemu Kortelainen: 6+4+4 = 16
Joonas Kaltiainen: 5+1+8 = 14

Jäähyt:

SalBa: 4×2 min
Oilers: 6×2 min

Yleisöä:

268

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 83

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi