Ranska teurasti Italian – Grace Geyorolle hattutemppu

Rotherhamissa pelatussa jalkapallon EM-kisojen ottelussa nähtiin todellinen teurastus sillä Ranska voitti Italian maalein 5-1 (5-0). Voitto oli Ranskan maajoukkueelle jo 15. peräkkäinen.

Ranska siirtyi kuskin paikalle yhdeksännellä minuutilla, kun Grace Geyoro pääsi viimeistelemään vitosen viivalta. Kolme minuuttia myöhemmin Marie-Antoinette Katoto tuplasi Ranskan johdon. Katoto sai pallon suoraan jalkaansa Laura Giulianin torjunnasta ja siitä oli helppo viimeistellä. Ennen puolituntisen täyttymistä Ranska olisi voinut tehdä vähintään kolme maalia lisää, sillä sen verran hyviä paikkoja joukkueella oli. Neljävitosen loppuhetkillä Ranska iski taas kahdesti, kun ensin Delphine Cascarino laukoi kierteisen vedon 16-rajalta takakulmaan. Tuosta kului minuutti, kun Geyoro sai hyvän syötön topparien väliin ja sen jälkeen naisella oli helppo työ viimeistellä illan toisensa. Sitten vielä viimeisellä minuutilla Geyoro laukoi rangaistuspilkun kohdalta ja niin tuli hattutemppu täyteen.

Martina Piemonte puski Italian avausmaalin vitosen viivalta, kun ottelua oli jäljellä vajaa vartti. EM-kisadebytantti Piemonte ehti olla kentällä vain pari minuuttia ennen maaliaan. Italia oli vielä erotuomarin antamalla lisäajalla pari kertaa lähellä lisäosumia. Jokainen maa on esiintynyt nyt kertaalleen ja Ranskan lisäksi Saksa on vakuuttanut ainakin minut.

Maalit:

9. 1-0 Grace Geyoro
12. 2-0 Marie-Antoinette Katoto
39. 3-0 Delphine Cascarino (Sakina Karchaoui)
41. 4-0 Geyoro (Katoto)
45. 5-0 Geyoro (Sandie Toletti)
77. 5-1 Martina Piemonte Lisa Boattin)

Kokoonpanot:

Ranska: Peyraud-Magnin | Tounkara, Renard, Karchaoui (87. Baltimore), Perisset | Toletti, Bibault, Geyoro (67. Dali) | D. Cascarino (67. Malard), Katoto (77. Sarr), Diani (77. Bacha)

Italia: Giuliani | Boattin, Linari, Gama, Bartoli | Caruso (74. Piemonte), Giugliano (46. Simonetti), Galli (46. Rosucci) | Bonansea (80. Di Guglielmo), Girelli (58. Giacinti), Bergamas

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi