Lukon kotiavaus päättyi raumalaisjuhliin, sillä Ilves kaatui Kivikylän Areenalla maalein 4-2 (1-0, 1-0, 2-2). Lukon tehokkain oli Ponthus Westerholm, joka värkkäsi tehot 2+2.
Paikallisradion kommentaattori totesi ensimmäisellä erätauolla, että erässä oli vauhtia kuin Suomen sotilailla vuonna 1944 perääntymisvaiheen aikana. Tuosta voi siis vetää sellaisen johtopäätöksen, että päästä päähän mentiin, mutta ajatusta oli vähemmän.
No maalikin erässä nähtiin ja sen teki Lukko, kun Ponthus Westerholm onnistui ylivoimalla. Maalia edelsi Robin Pressin melko rohkea kynäily siniviivalta.
Westerholm tuplasi maalitilinsä
Lukko tuplasi johtonsa, kun toista erää oli pelattu viitisen minuuttia. Tälläkin kertaa ylivoimamaalista vastasi Westerholm. Isona asiana tuohon maaliin oli Justin Danforthin 100 – 0 -aloitusvoitto.
Erässä mentiin edelleen kovaa päästä päähän. Yhtä maalia enempää ei nähty, vaikka esimerkiksi Lukolla oli ottelun puolivälin tienoilla kaksi läpiajoa.
Linus Nyman päästi Lukon piinasta
Ilves tuli kolmannessa erässä tasoihin väsäämällä kaksi todella tyylikästä ylivoimamaalia. Ensimmäisestä vastasi Joose Antonen ja siitä jälkimmäisestä Oskari Laaksonen.
– Lukko oli tänään tosivahva ja varsinkin kaksi ensimmäistä erää meitä selvästi edellä. Pääsimme kolmannessa hyvin mukaan, mutta se ei riittänyt, summasi Ilves-valmentaja Karri Kivi.
Ilveksen tasoitusmaalista ehti kulua reilut kolme minuuttia, kun Linus Nyman täräytti b-pisteen ulkokaarelta raumalaiset uudelleen johtoon. Nyman ratkaisi ottelun lopullisesti 46 sekuntia ennen loppua toimittamalla kiekon tyhjään Ilves-maaliin.
– Ei nuo Westerholmin tehot mitenkään yllättäneet, hän tekee juuri sitä työtä mitä osaa, totesi puolestaan Lukko-luotsi Pekka Virta.
Maalit:
13.01 1-0 Ponthus Westerholm (Vili Sopanen, Robin Press) yv
24.49 2-0 Westerholm (Sopanen, Justin Danforth) yv
43.02 2-1 Joose Antonen (Matias Maccelli, Oskari Laaksonen) yv
52.40 2-2 Laaksonen (Panu Mieho, Maccelli) yv
56.22 3-2 Linus Nyman (Danforth, Westerholm)
59.14 4-2 Nyman (Westerholm, Press) yv t m
Torjunnat:
Oskari Setänen: 5+11+7 = 23
Ville Kolppanen: 8+9+9 = 26
Jäähyt:
Lukko: 4×2 min
Ilves: 4×2 min
Yleisöä:
3 516
Kierroksen muut ottelut:
Jukurit – Pelicans 3-4 (1-2, 2-2, 0-0)
KalPa – HIFK 1-2 (0-1, 0-1, 1-0)
Kärpät – Sport 3-1 (1-1, 1-0, 1-0)
Tappara – JYP 4-3 (1-2, 0-1, 3-0)
TPS – Ässät 1-3 (0-1, 0-1, 1-1)
KooKoo – SaiPa 5-1 (4-0, 1-0, 0-1)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 406
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?