Lukko sai perjantaina vieraita Helsingistä, kun HIFK saapui Raumalle. Ottelu päättyi helsinkiläisvoittoon maalein 3-2 (0-1, 2-0, 1-1).
– Pari peliä tuli oltua sivussa, mutta ei siinä sen enempää, sillä en vain mahtunut kokoonpanoon. Tänne tultaessa tiesimme, että kova joukkue on vastassa, mutta käytimme momentumimme hienosti. Ykköstykit leipoi pikavauhtia pari maalia. Huomenna pelaamme kotona Pelicansia vastaan. Viime viikon back-to-backin jälkimmäinen peli SaiPaa vastaan meni penkin alle eli siinä meillä on opeteltavaa, sanaili HIFK:n Micke-Max Åsten.
Ensin maaliverkkoja heilutti Lukko, kun Jami Krannila onnistui aivan avauserän lopulla. HIFK tuli kuitenkin toisella kaksikymppisellä nopeasti rinnalle ja meni myös ohi, ne joukkueen ykköstykit eli Iiro Pakarinen ja Kristian Vesalainen iskivät maalin mieheen.
Aron Kiviharjulle kauden ensimmäinen osuma
Lukko tuli kolmannassa erässä vielä tasoihin Antti Saarelan kauden avausosumalla. Ottelun ratkaisijaksi nousi kuitenkin 18-vuotias huippulupaus Aron Kiviharju, joka onnistui myös ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Lukko yrittää paluuta voittojen tielle lauantaina Ilveksen vieraana. HIFK puolestaan kohtaa kotonaan siis Pelicansin
Maalit:
19.09 1-0 Jami Krannila (Steven Jandric, Niclas Almari)
23.20 1-1 Iiro Pakarinen (Kristian Vesalainen)
24.05 1-2 Vesalainen (Jori Lehterä, Tony Sund)
46.16 2-2 Antti Saarela (Almari, Jakob Stenqvist)
49.33 2-3 Aron Kiviharju (Petteri Lindbohm, Vincent Marleau)
Torjunnat:
John Lethemon: 5+10+6 =21
Roope Taponen: 10+6+9 = 25
Jäähyt:
Lukko: 2×2 min
HIFK: 2×2 min
Yleisöä:
3 256
Illan muut ottelut:
HPK – K-Espoo 5-2 (2-1, 1-0, 2-2)
Tappara – Kärpät 4-1 (0-0, 3-1, 1-0)
Ässät – TPS 4-6 (2-1, 1-1, 1-4)
KalPa – Jukurit 2-1 (0-0, 1-0, 1-1)
Pelicans – Ilves 3-4 (2-0, 1-2, 0-2)
KooKoo – Sport 3-2 (2-1, 1-0, 0-1)
Teksti ja kuva: Jouni Mikola
Bluesky Social: @jounimikola.bsky.social
Views: 20
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?