Napolissa nähtiin kaksi maalia ja myös kaksi ulosajoa

Mestarien Liigan karsintojen ratkaisuvaiheessa Napoli kaatoi Nizzan nuomeroin 2-0 (1-0). Kahden maalin lisäksi nähtiin myös kaksi punaista korttia ja kumpaistakin katseli nizzalainen.

Napoli aloitti räväkästi saaden ensimmäisen huippupaikan jo kahdeksannella minuutilla, kun Jose Callejon sai loistavan keskityksen aivan paitsion rajamaille. Espanjalaisen pusku painui kuitenkin hivenen yli maalin. Viitisen minuuttia myöhemmin verkko sitten heilui, kun Dries Mertens karkasi läpiajoon ja kiersi vielä maalivahti Yoan Cardinalen.

Maalin jälkeenkin napolilaisilla oli sellasia paikkoja, että joukkue olisi voinut johtaa reilun 20 minuutin jälkeen jo vaikka 4-0, mutta Nizzan puolustus onnistui jotenkin pitämään lukemaan siedettävinä.

Neljävitosen loppupuolella peli hieman tasoittui ja vieraiden paras paikka osui 35. minuutille, kun Vincent Koziello pääsi vetämään toisesta aallosta, mutta pallo lipui harmittavasti tolpan väärälle puolelle.

Tuhlaajapoika Lorenzo Insigne

Toisen neljävitosen ekaa kahteen minuuttiin oli Lorenzo Insignella jo kaksi avopaikkaa, mutta Cardinale pystyi selvittämään nuo molemmat. Myöhemmässä vaiheessa Insigne laittoi pallon kertaalleen tolppaan.

Ottelu sai ratkaisevia piirteitä 70. minuutilla, kun Christophe Jallet rikkoi Mertensiä rangaistuspotkun arvoisesti. Jorginho laittoi tuomitun pilkun varmasti verkon perukoille. Insigne pääsi laukomaan kuutisen minuuttia myöhemmin vastapalloon, mutta jälleen Cardinale nappasi pallon hyppysiinsä.

Nizzalle tuli todellisia vaikeuksia 79. minuutilla, kun ensin Koziello nappasi suoran punaisen ruman taklauksen seurauksena ja samasta tilanteesta vielä Alessane Pleakin purnasi itselleen toisen keltaisen. Näin ranskalaiset pelasivat reilun kympin kahden miehen alivoimalla.

Napoli ei onnistunut tuosta kahden miehen ylivoimastaan huolimatta enää tekemään lisäosumia ja niin Nizzaan jäi ainakin vielä vähän panosta.

Maalit:

13. 1-0 Dries Mertens (Elseid Hysaj)
70. 2-0 Jorginho (rp)

Kokoonpanot:

Napoli: Reina | Ghoulam, Koulibaly, Albiol, Hysaj | Hamsik (59. Zielinski), Jorginho, Allan (85. Rog) | Insigne, Mertens (75. Milik), Callejon

Nizza: Cardinale | Sarr (60. Boscagli), Dante, Le Marchand, Souquet | Jallet (90+5 Burner), Seri, Koziello | Saint-Maximin (83. Walter), Lees-Melou | Plea

Illan muut ottelut:

Basaksehir (Tur) – Sevilla 1-2 (0-1)
Celtic – FC Astana (Kaz) 5-0 (2-0)
H. Beer Sheva (Isr) – Maribor (Slo) 2-1 (2-1)
Olympiakos (Kre) – Rijeka (Kro) 2-1 (0-1)

Teksti: Jouni Mikola,Twitter: @JouniMikola

Views: 94

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi