
Nashville Predators tasoitti Stanley cup -finaalit aikaisin tiistaiaamuna Suomen aikaa voittamalla Bridgestone Arenalla Pittsburgh Penguinsin numeroin 4-1 (1-1, 2-0, 1-0). Nashvillen suurin tähti oli maaginen Pekka Rinne.
Ottelun ekaan reiluun kymppiin ei maalipaikoilla todellakaan juhlittu, sillä Pekka Rinteellä oli vain kaksi torjuntaa ja Matt Murraylla yksi enemmän. Nashville sai erän puolivälissä mahdollisuuden ylivoimalla, mutta joukkue ei saanut laukaustaan kohti maalia sen aikana.
Kotiyleisö sai huudettavaa 15. minuutilla, kun Calle Järnkrok painoi Craig Smithin laukauksen sisään. Reilu minuutti myöhemmin Pittsburgh tuli tasoihin, kun Brian Dumoulin pelasi Sidney Crosbyn nokikkain Rinteen kanssa eikä maailman paras jääkiekkoilija jättänyt suomalaisvahdille mitään mahdollisuuksia.
Pittsburgh sai erän lopulla oman ylivoimamahdollisuutensa, mutta heidänkin tuloksensa oli se, että maalia ei nähty. Rinteellä oli lopulta viisi ja Murraylla kuusi torjuntaa.
Rinne torjui kaiken
Toinen periodi alkoi vauhdikkaasti Pittsburghilta oli jopa Chris Kunitzin läpiajo, mutta sen Rinne selvitti. Nashville puolestaan onnistui jo neljännellä minuutilla, kun Frederick Gaudreau huijasi Murrayn vanhanaikaisella. Esityön Gaudreaun maaliin teki parivaljakko Ryan Ellis ja Harrison Zolnierczyk.
Ottelun puolivälin tienoilla Pekka Rinne torjui ensin läpiajon ja sen perään vielä mies syöksyi vielä takatolpalle estäen maalin syntymisen jatkotilanteesta. Erää oli pelaamatta noin seitsemän minuuttia, kun Viktor Arvidsson pelattiin nokikkain Murrayn kanssa ja lopputuloksena tuosta oli se, että Nashville siirtyi jo kahden maalin johtoon. Oivallisen syötön Arvidssonille antoi kapteeni Mike Fisher.
Kakkoserän torjunnat merkittiin siten, että Rinteelle niitä oli kahdeksan ja Murraylle kuusi. Rinne oli ehdottomasti erän hahmo, sillä sen verran komeita pelastuksia mies teki 20 minuutin aikana.
P. K. Subban pelästytti kotiyleisön
Kolmannen erän kymmennellä minuutilla Filip Forsbergillä oli avopaikka viedä Nashville jo kolmen maalin johtoon, mutta Murray venytti ja esti maalin syntymisen. Pari minuuttia myöhemmin oli Rinteen vuoro tehdä tyhjäksi Pittsburghin maalintekoaikeet.
Kolmannessa erässä, kuten koko ottelussakin nähtiin hienoa jääkiekkoa ja varsinkin maalivahtipeli oli loistavaa molemmissa kenttäpäädyissä. Seitsemisen minuuttia ennen täyttä aikaa Bridgestone Arena hiljeni, kun P.K. Subban kieri tuskissaan jään pinnassa, mies talutettiin pukuhuoneen puolelle, mutta hän tuli sieltä kotiyleisön riemuksi nopeasti takaisin vaihtoaitioon.
Lopullisen ratkaisun ottelulle iski Filip Forsberg laukomalla kiekon noin kolme puoli minuuttia ennen loppua oman alueen kulmasta tyhjään Pittsburgh-maaliin. Nashvillen voitto tiesi sitä, että sarja on nyt 2-2. Predators on vienyt kotiottelunsa maalierolla 9-2.
Maalit:
14.51 1-0 Calle Järnkrok (Craig Smith, Austin Watson)
15.57 1-1 Sidney Crosby (Brian Dumoulin)
23.45 2-1 Frederick Gaudreau (Ryan Ellis, Harrison Zolnierczyk)
33.08 3-1 Viktor Arvidsson (Mike Fisher, James Neal)
56.37 4-1 Filip Forsberg (Mattias Ekebom, P. K. Subban) tm
Torjunnat:
Pekka Rinne: 5+8+10 = 23
Matt Murray: 6+6+10 = 22
Jäähyt:
Nashville: 4×2 min
Pittsburgh: 3×2 min
Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola
Views: 117
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?