
Lukon vaikea maaliskuu kotikaukalossa sai jatkoa, sillä tiistaina Kivikylän Areenalta potin korjasi Jukurit peräti maalein 6-1 (2-0, 1-1, 3-0). Mikkeliläisankareita olivat kolme maalia viimeistellyt Markku Flinck sekä 35 kertaa torjunut Sami Rajaniemi.
Avauserä oli Lukon hallintaa, sillä Sami Rajaniemi torjui Jukurien maailma 12 kertaa, kun taas virkaveli Lassi Lehtinen selvisi kuudella.
Maalinteossa onnistui kuitenkin vain mikkeliläisjoukkue, ja he saivat kiekon kahdesti Lehtisen selän taakse. Jukurien onnistujat olivat Ville Leskinen ja Markku Flinck. Flinckin osuma syntyi ylivoimalla.
Kuumaa
Toinen erä oli melkoisen kuuma, sillä jäähyjä jaettiin siten, että Lukolle vihellettiin kolme kakkosta, ja Jukureille kaksi. Tuon lisäksi Justin Danforthille tuomittiin viisiminuuttinen sekä automaattinen pelirangaistus keihästämisestä.
Danforth ehti osumaan myös tolppien väliin ennen ulosajoaan. Tuo osuma toi Lukon maalin päähän. Tuosta kului vain vajaa minuutti, kun Flinck vei illan toisellaan mikkeliläiset uudelleen kahden maalin karkumatkalle.
Pereskokov ulos – Lukko iski päätään seinään
Jukurit lisäsi kolmannen erän alussa ylivoimalla johtonsa jo kolmeen maaliin, kun Jesper Piitulainen osui Turo Asplundin esitystä.
Erän puolivälin tienoilla Jukurien venäläishyökkääjä Vadim Pereskokoville tuomittiin ensin kymppi hanskojen pudottamisesta sekä tuon lisäksi vielä viisiminuuttinen ja automaattinen pelirangaistus. Lukko yritti tuon vitosen aikana painaa ilman maalivahtia, mutta se kuitenkin päättyi siihen, Samuli Piipponen laukoi kiekon tyhjään raumalaismaaliin. Flinck osui vielä kertaalleen tyhjiin. Tuo osuma oli Flinckille illan kolmas.
Tappion myötä Lukko tipahti sarjataulukossa sijalle seitsemän, mutta illan muut tulokset varmistivat sen, että raumalaisjoukkue pääsee ainakin säälipleijareihin kotiedulla. Onpa Lukolla vielä pienet mahdollisuudet päästä kuuden sakkiin.
– Ei nämä mitään hyviä asioita ole, ja tästä pitäisi vielä torstaina pelata. Mielestäni Danforthin ulosajo oli aika kova tuomio. Kun yrittää rentouttaa omaa peliä ja sitten tulee takaiskuja. Tuosta sitten seuraa se, että tulee jäähyjä, sanaili Lukon päävalmentaja Pekka Virta.
Maalit:
15.51 0-1 Ville Leskinen (Jimi Jalonen, Julius Vähätalo)
18.55 0-2 Markku Flinck (Jesper Piitulainen, Turo Asplun) yv
30.40 1-2 Justin Danforth (Ville Heinola, Brandon DeFazio) yv
31.37 1-3 Flinck
41.20 1-4 Piitulainen (Asplund, Miika Roine)
52.55 1-5 Samuli Piipponen (Asplund) t m
56.26 1-6 Flinck
Torjunnat:
Lassi Lehtinen: 6+3+3 = 16
Sami Rajaniemi: 12+7+16 = 35
Jäähyt:
Lukko: 4×2 min + Justin Danforth 5+20 min
Jukurit: 3×2 min + Vadim Pereskokov 5 + 10 + 20 min
Yleisöä:
4 021
Kierroksen muut ottelut:
KooKoo – JYP 4-5 VL (1-2, 1-2, 2-0, 0-0, 0-1)
Ratkaisija: Eric Perrin
Kärpät – Pelicans 3-2 (0-0, 2-0, 1-2)
SaiPa – KalPa 2-5 (1-1, 1-2, 0-2)
Sport – TPS 4-1 (2-0, 2-1, 0-0)
Tappara – HIFK 4-2 (1-0, 2-1, 1-1)
Ässät – Ilves 0-4 (0-2, 0-0, 0-2)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 153
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?