Lukko esitti vuoden 2017 päätteeksi ruotsalaistyylisen nousun voittamalla Tapparan voittomaalikilpailun jälkeen 5-4 (0-2, 0-2, 4-0, 0-0, 1-0). Raumalaissankariksi nousi tehot 1+2 nakuttanut Janne Keränen. Ratkaisevan rankkarin upotti kapteeni Janne Niskala.
Ensimmäisellä kaksikymppisellä Tapparan vaarallisin kolmikko oli Kristian Kuusela – Juhani Jasu – Tomas Zaborsky. Tuo kolmikko sai myös kiekon kertaalleen Kaapo Kähkösen selän taakse, kun Jasu onnistui laittamaan oman riparinsa sisään.
Lukon osaavin osa oli puolestaan ketju Janne Keränen – Arttu Ilomäki – Heikki Liedes. Maalia he eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään.
Kirvesrinnat lisäsivät johtoa sekunti ennen erätaukoa, kun Otso Rantakarin laukaus b-pisteen kaarelta upposi verkkoon. Esityön tuohon teki aloituksen voittanut Jasu. Tappara pelasi tilanteessa ylivoimalla.
Kähkönen pommitettiin vaihtoon
Tappara jatkoi ilotulitustaan, kun kakkoserä oli vanhentunut vain 33 sekuntia. Tällä kertaa osuma merkittiin Kuuselalle ja syöttöpisteet puolestaan Rantakarille ja Zaborskylle. Tuo riitti myös Kähköselle ja tilalle maalille luisteli Sebastian Ylönen.
Maalin jälkeen avopaikkoihin pääsivät Tapparan Jere Karjalainen ja Lukon Lauri Tukonen, mutta kummankin yritykset jäivät tuloksettomiksi. Tappara iski neljännen maalinsa, kun toista erää oli jäljellä noin kahdeksan minuuttia. Nyt maali syntyi puolustajaparin Aleksi Salonen ja Mikko Lehtonen yhteistyönä ja ensinmainittu toimi viimeistelijänä.
Raumalaiset pääsi kahdesti yrittämään ylivoimalla, mutta Ässät-pelin kaltainen tehottomuus jatkui edelleen.
Lukolta ruotsalaistyylinen nousu
Kolmatta erää ehdittiin pelata minuutin verran, jolloin Teemu Ramstedt onnistui rikkomaan Lukon kuparisen. Maali oli Ramun ensimmäinen Lukko-paidassa. Raumalaisjoukkue tuli kahden maalin päähän vajaa kymppi ennen loppua, kun Heikki Liedes laukoi Janne Keräsen syötöstä kiekon verkkoon. Maali oli Liedekselle kauden yhdeksäs ja syöttöjäkin on kertynyt neljä. Tuolla määrällä mies on tehnyt jo nyt enemmän pisteitä kuin parhaalla liigakaudellaan tätä ennen ennen.
Lukko teki lopussa vielä kaksi maalia päättäen näin huikean kirinsä tasoitukseen. Raumalaisonnistujat olivat Ilomäki ja Keränen.
Vauhdikasta jatkoaikakiekkoa
Jatkoaika oli sitten tyypillistä kolmella kolmea vastaan pelaamista eli päästä päähän mentiin todella vauhdikkaasti. Maalipaikkoja siunaantui molemmille ja parhaimpana niistä oli ehdottomasti Tapparan puolustaja Niko Mikkolan yritys rangaistuslaukauksesta.
Voittomaalikilpailussa kiekon verkkoon toimittivat Keränen, Matti Järvinen sekä Lukko-kapteeni Janne Niskala.
– No, oli ihan hyvä nousu meiltä, totesi Lukko-puolustaja Jyri Marttinen ja naurahti päälle.
– Ei me hyvin pelattu ja kaveri laittoi alussa paikoista sisään, mutta sitten päätettiin, että emme me näin lopeta vuotta 2017 ja saatiin sitten onneksi ihan alkuun se maali ja sitten me painettiin vitonen kerrallaan. Lopussa sitten painomme kuudella viittä vastaan ja yleensä siinä yhden paikan saa ja tänään se meni, jatkoi Marttinen.
– Olemme olleet välillä todella hyviä, mutta sitten taas välillä todella huonoja. Onhan meillä ollut loukkaantumisia, mutta en halua mennä niiden taakse, jatkoi Marttinen edelleen.
– Tää on tunne peli ja näiden takia kannattaa herätä aamuisin ja tehdä töitä kesäisin. Toivottavasti nämä kasvattavat tunnetta joukkueen sisällä ja koko kaupungissa niin, että saataisiin tänne kunnon buumi aikaiseksi. Olen edelleen sitä mieltä, että tässä joukkueessa on hirveästi potentiaalia, mutta olemme hivenen arkoja, mutta mennään pala kerrallaan, sillä kevääseen on pitkä matka, sanaili Lukko-luotsi Pekka Virta.
Maalit:
7.48 0-1 Juhani Jasu (Kristian Kuusela, Tomas Zaborsky)
19.59 0-2 Otso Rantakari (Jasu) yv
20.33 0-3 Kuusela (Rantakari, Zaborsky)
32.14 0-4 Aleksi Salonen (Mikko Lehtonen, Kuusela)
41.08 1-4 Teemu Ramstedt
50.09 2-4 Heikki Liedes (Janne Keränen, Arttu Ilomäki)
56.32 3-4 Ilomäki (Keränen, Janne Niskala)
58.50 4-4 Keränen (Chris VandeVelde, Ramstedt) im
62.48 Niko Mikkola epäonnistunut rangaistuslaukaus
65.00 5-4 Janne Niskala rl
Torjunnat:
Kaapo Kähkönen: 11+0+ – = 11
Sebastian Ylönen (20.33): – + 7+10+5 = 22
Christian Heljanko: 4+11+5+1 = 21
Jäähyt:
Lukko: 1×2 min
Tappara: 4×2 min
Yleisöä:
3 483
Kierroksen muut ottelut:
Jukurit – Kärpät 1-2 (0-1, 0-0, 1-1)
KalPa – Pelicans 2-3 vl(1-1, 1-1, 0-0, 0-0, 0-1)
Ratkaisija: Joel Mustonen vl
TPS – Sport 4-3 (1-2, 2-1,1-0)
HIFK – KooKoo 4-0 (1-0, 1-0, 2-0(
SaiPa – Ilves 3-2 ja (0-1, 0-1, 2-0, 1-0)
Ratkaisija: Ahti Oksanen 60.13
Ässät – JYP 0-7 (0-0, 0-5, 0-2)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 90
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?