Lukko seuraennätykseensä Ässien kustannuksella

Ässät sai lauantaina Isomäkeen vieraakseen kymmenen ottelun voittoputkessa seilaavan naapurinsa Lukon. Raumalaisjoukkue voitti lauantai-illan taiston maalein 5-2 (1-1, 3-1, 1-0).

Kauden neljäs Satakunnan derby oli vanhentunut kahdeksan minuuttia, kun Michael Haga nousi laidasta ja toimitti alakaarelta kiekon maalille. Sieltä sitten Scott Pooley kaivoi irtopalan Linus Söderströmin selän taakse. Nelisen minuuttia myöhemmin Niklas Appelgrenin rystysutaisu Matthew Abtin estelyistä huolimatta yllätti Lassi Lehtisen.

Erän loppuhetkillä sekä Lukon Oliver Suni että Ässien Roni Sevänen kilauttivat kiekon poikkiputkeen. Ässät pääsi pelaamaan kertaalleen myös ylivoimalla, mutta ilman tulosta.

Maalijuhlat erän puolivälissä

Toista erää oli pelattu viisi minuuttia, kun Jarno Kärki sai kahden minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta. Lukko ei kauaa tarvinnut ylivoima-aikaa, sillä suoraan aloituksen jälkeen Pavol Skalicky ohjasi Vili Saarijärven laukauksen verkkoon. Ottelun puolivälissä Alexander Ruuttu laukaus Lukon puolustuksen virheen jälkeen tasoitti pelin, mutta heti seuraavasta neljä sekuntia myöhemmin Linus Nyman vei raumalaiset uudelleen kuskin paikalle. Nymanin maalista ehti kulua minuutti ja neljä sekuntia, kun maalin kulmalla päivystävä Harri Kainulainen vei Lukon jo kahden maalin karkumatkalle.

Maalivahtien torjuntojen valossakin peli oli Lukon hallintaa, sillä Söderströmille kertyi kahdessa erässä 24 (11+13) torjuntaa, kun taas Lassi Lehtinen selvisi 11 (5+6) torjunnalla.

Vili Saarijärvi iski ratkaisun

Kolmatta erää oli pelattu kolmisen minuuttia, kun Lukko sai mahdollisuuden ylivoimalla. Ässät kuitenkin selvitti tuon Shawn Lalonden huitomisjäähystä tulleen alivoimansa. Ottelu sai lopullisen ratkaisunsa minuutti ja 50 sekuntia ennen loppua, kun Vili Saarijärven purku alivoimalla valui tyhjään porilaismaaliin.

Lukko otti siis jo 11. peräkkäisen voiton ja Ässille tappio oli puolestaan jo kuudes putkeen eli satakuntalaisjoukkueet ovat menossa eri suuntiin.

– Eka erä oli meiltä vähän nihkeä, mutta toisessa me teimme sitten tarvittavat maalit. Voittoputkiennätys on hieno saavutus. Huominen peli peruuttiin, joten nautitaan tästä nyt sitten vähän aikaa, paalutti Lukko-kapteeni Anrei Hakulinen CMorella.

Maalit:

8.17 0-1 Scott Pooley (Michael Haga, Thomas Gregoire) tv
12.42 1-1 Niklas Appelgren (Feetu Knihti. Leevi Viitala)
25.01 1-2 Pavol Skalicky (Vili Saarijärvi, Julius Mattila) yv
29.46 2-2 Alexander Ruuttu
30.00 2-3 Linus Nyman (Arttu Ilomäki, Matthew Abt)
31.03 2-4 Harri Kainulainen (Iivari Säkkinen, Oliver Suni)
58.10 2-5 Saarijärvi (Lassi Lehtinen) tm av

Torjunnat:

Linus Söderström: 11+13+5 = 29
Lassi Lehtinen: 5+6+7 = 18

Jäähyt:

Ässät: 4×2 min
Lukko: 3×2 min

Kierroksen muut ottelut:

Kärpät – TPS 5-4 (1-1, 3-0, 1-4)
Jukurit – JYP 5-2 (1-0, 2-1, 2-1)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 70

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi