Luis Suarez iski Uruguayn jatkoon

Luis Suarezin tekemä maali riitti siihen, että Uruguay voitti Saudi-Arabian 1-0 (1-0). Tällä voitolla varmistui se, että Uruguay jatkaa pelejä alkulohkon jälkeenkin.

Ensimmäiset parikymmnentä minuuttia mentiin tunnustellen, mutta sitten 23. minuutilla Uruguay sai kulmanpotkun. Tuo tilanne päättyi siihen Luis Suarezin tekemään maaliin. Suurin syypää tuohon osumaan oli Saudi-Arabian maalivahti Mohammed Al-Owais, jonka ulostulo epäonnistui täydellisesti.

Neljävitosella Saudi-Arabia hallitsi palloa 55 prosenttisesti, mutta ei pystynyt murtamaan Uruguayn kivikovaa puolustusta.

Pallottelua

Toisen puoliajan ensimmäiseen puoleen tuntiin ei tapahtunut juurikaan mitään, vaan peli oli sellaista keskialueen pallottelua. Muutama vapaapotku molemmilla joukkueilla oli, mutta niistä ei jäänyt paljonkaan kertomista.

Edinson Cavani pääsi puskemaan 80. minuutilla, mutta pallo meni heiman ohi. Saudi-Arabialla oli suuria vaikeuksia päästä 16-alueelle, sillä joukkueen hyökkäyksissä pallo pyöri pääasiassa jossain kolmessakympistä.

Tällä voitolla Uruguay varmisti pääsynsä jatkopeleihin.

Lohko A:n tilanne kahden ottelun jälkeen:

Venäjä 2 2 0 0 8-1 6
Uruguay 2 2 0 0 2-0 6
_______________________
Egypti 2 0 0 2 1-4 0
Saudi-Arabia 2 0 0 2 0-6 0

Maalit:

23. 1-0 Luis Suarez

Kokoonpanot:

Uruguay: Muslera | Caceres, Godin, Gimenez, Varela | Rodriguez (59. Laxalt), Bentancur, Vecino (59. Torreira), Sanchez (82. Nandez) | Suarez, Cavani

Saudi-Arabia: Al Owais | Al-Shahrani, Al-Bulaihi, Hawsawi, Al-Berik | Otayf, Al-Jassim (44. Al-Mogahwi) | Bahbri (75. Kanno), Al-Faraj, Al-Dawsari | Al-Muwallad (78. Al-Sahlawi)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi