Suomi voitti Riian MM-kisojen avauksessaan Yhdysvallat maalein 2-1 (0-0, 2-1, 0-0). Suurin suomalaissankari oli 29 kertaa torjunut Jussi Olkinuora.
Avauserä tahkottiin maaleitta, mutta alussa varsinkin Yhdysvalloilla oli useampikin huippupaikka. Leijonat-ryhmä saa kuitenkin kiittää maalivahti Jussi Olkinuoraa siitä, että nolla omissa säilyi. Erän vanhetessa Suomikin sai juonesta kiinni.
– Kokonaisuudessa hyvä erä, saatiin kone ihan hyvin käyntiin, totesi Hannes Björninen CMoren haastattelussa.
Toista erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia, kun Atte Ohtamaan pommi yllätti Cal Petersenin. Tilanteessa Björninen teki oivallisen maskin. Suomi erän toisella kympillä ensimmäisen alivoimansa ja tuon jälkeen joukkueella oli hyvä paikka lisätä maalitiliään, mutta tulos jäi suutariksi. Suomen paikan jälkeen Conor Garland pääsi nokikkain Olkinuoran kanssa, mutta Leijona-vahti veti tilanteessa pidemmän korren. Nelisen minuuttia ennen taukoa Iiro Pakarinen sutaisi Petersenin luistimen kautta Leijonien toisen maalin. USA onnistui kaventamaan kaksi minuuttia ennen erätaukoa. Jason Robertson laukoi ylivoimamaalin Olkinuoran längistä.
– Paljon on sattunut ja tapahtunut, paikkoja on ollut molemmissa päissä. Vähän turha maali tuli tohon loppuun, totesi Ohtamaa.
Suomi oli kolmannen erän ensimmäisen kympin aikana aika pahasti pulassa, mutta selvisi Yhdysvaltojen rynnistyksestä. Suomi kesti loppuun asti, sillä USA ei saanut kiekkoa verkkoon edes kuudella viittä vastaan pelatessaan.
Samaan aikaan Olympic Sports Centerillä pelatussa ottelussa Venäjä voitti Iso-Britannian maalein 7-1 (4-0, 1-0, 2-0).
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 26
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?