Leijonilla vaikea tehtävä – Kotikisat on voitettu 2000-luvulla vain kahdesti

Leijonia odottaa kova haaste.

Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät Tampereella perjantaina iltapäivällä, kun mestaruutta puolustava Leijonajoukkue saa vastaansa Yhdysvallat.

Suomen urakka kisoissa ei ole mitenkään helppo, sillä kotijoukkue on voittanut MM-kultaa vuosien saatossa ainoastaan yhdeksän kertaa. Noista yhdeksästä kerrasta 2000-luvulle on osunut vain kaksi ja nuo tämän vuosituhannen kotikentällään onnistujat ovat olleet Ruotsi vuonna 2013 sekä kuten tunnettua Suomi viime vuonna 2022.

Aikasemmat kotikentällään kultaa napanneet joukkueet ovat olleet Tshekkoslovakia 1947, 1972 sekä 1985 ja Neuvostoliitto 1973, 1979 sekä 1986. Yhdysvallat voitti olympiakultaa vuonna 1960 Squaw Valley’ssa, mutta noissa kisoissa jaettiin myös MM-kultamitalit.

Leijonilla myös synkkiä muistoja kotikisoista

Suomen ehkä synkin hetki kotikisoissa on vuodelta 1974, jolloin Stig Wetzellin dopingkäry käänsi Leijonien voiton Tshekkoslovakiasta tappioksi. Leijonajoukkue on myös kaksi kertaa nuolaissut ennen tipahti, kun ensin vuonna 1991 Turussa Mats Sundin nosti kahdella viimeisen minuutin maalillaan Ruotsin 2-4-tilanteesta tasoihin. Se kolmas onkin sitten se kaikista katkerin tappio, kun Ruotsi nousi vuonna 2003 1-5-tilanteesta 6-5-voittoon. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.

Nyt on edessä uudet kisat ja Suomella pitäisi olla turnauksen paras joukkue. Toivottavasti joukkue nyt vain kestää ennakkosuosikin asemansa.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Joni Hilden

Views: 26

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi