Kiekko-Espoon naiset tiedotti kotisivuillaan sunnuntaina, että joukkueen kapteenina toiminut Minnamari Tuominen siirtyy olympiatauon jälkeen pelaamaan Venäjälle KRS Vanke Raysin joukkueeseen.
– Päätös oli tunnetasolla todella vaikea ja syntyi ajan kanssa. Syksyn finaalitappio jäi kuitenkin kaivelemaan. Kun tällaisia mahdollisuuksia ei tule vastaan ihan joka päivä, ja voi olla, ettei tällaista osu minun kohdalleni enää tämän jälkeen, päätin tarttua tarjoukseen, Tuominen perustelee ratkaisuaan seuran sivuilla.
Tuominen on pelannut KRS Vanke Raysissa aiemminkin, sillä leijonapuolustaja edusti kiinalaisjoukkuetta viime kaudella. Kauden jälkeen hän päätti kuitenkin palata takaisin tuttuun espoolaisryhmään.
– Vaikka ammattilaiskauteni Kunlunissa oli hieno kokemus, kaipuu tänne oli läsnä läpi kauden. Odotan hauskaa koppielämää, bussimatkoja, hyviä treenejä jäällä ja sen ulkopuolella. Kaikki se jaettuna ihmisten kanssa, jotka todella haluavat olla osana juuri tätä joukkuetta sekä kehittyä niin yksilöinä kuin joukkueena, Tuominen totesi kesällä seuran tiedotteessa.
Tuominen ei ole ainoa, joka olympiatauon jälkeen vaihtaa maisemia. Ilves tiedotti Facebook-sivuillaan lauantaina, että heidän kapteeninsa ja puolustajansa Anne Kilponen siirtyy kiinalaisjoukkueen riveihin.
Sportin Maailman saamien tietojen mukaan myös Hämeenlinnassa ovi kävisi Vanke Raysin suuntaan ja syksyllä HPK:n veräjää vartioinut Noora Räty pakkaisi tavaransa siirtyen Tuomisen sekä Kilposen seuraksi Kiinaan. Rädylle kiinalaisseura on tuttu jo useamman vuoden ajalta.
Kolmikon lisäksi Vanke Raysissa tulee Eliteprospectin mukaan pelaamaan myös maajoukkuepelaajat Susanna Tapani ja Michelle Karvinen.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Suomen Jääkiekkoliitto, Joni Hildén
Views: 60
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?