Kettusen Tshekki vei pronssia

Tshekki voitti MM-pronssia salibandyn MM-kisoissa Helsingissä. Sveitsiä vastaan pelattu ottelu eteni jatkoajalle, jossa Filip Langer täräytti ajassa 64:38 lukemiksi 4-3 ja Tshekin pronssimitalisteiksi.

– Se oli todella tiukka ottelu. Aloitettiin peli hyvin, toisessa erässä emme olleet parhaimmillamme. Sveitsi ei pelannut aktiivisesti, vaan hidasti peliä. Me puhuimme toisen ja kolmannen erän erätauolla. Tämän hetken jälkeen tiesin, että voitamme tämän, Langer totesi.

Langerin maali ratkaisi ottelun, mutta sankari itse ei muista osumastaan yhtään mitään. Aiemmin pelissä hänellä oli paikkansa viedä Tshekit 2-1- johtoon, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus rangaistuslaukaukseen. Siinä hän epäonnistui.

– Sain suuren kunnian yrittää rangaistuslaukauksesta. Koko joukkue antoi minulle tukensa sen jälkeen. Kokosin itseni ja jätin sen taakseni. Keskityin vain hetkeen ja tulevaan, Langer kertoi.

Tshekkien maajoukkueessa päättyi tähän otteluun myös yksi aikakausi, kun Petri Kettusen päävalmentajaura Tshekeissä päättyi. Viiden vuoden aikana Kettunen on nostanut joukkueen tasoa huomattavasti.

– Siihen on mahtunut aika tavalla kaikkea, mitä voi valmentajanuraan mahtua. Etuoikeus ja kunnia, että tuo vieressä oleva herra Filip Zuman on minut sinne aikanaan halunnut ja hieno on ollut matka. Olen oppinut itsestäni paljon työskennellessäni tuollaisen tunnekansan kanssa, Kettunen pohti.

Kettunen ei vielä osannut sanoa, mihin suunta vie seuraavaksi. Ainoa, mikä on varma, on miehen matka rakkaittensa luokse.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Esa Jokinen

Views: 305

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi