JYP tyrmäsi Sportin ja avauskympillä

JYP voitti Sportin torstain ainoassa liigapelissä maalein 3-1 (3-0, 0-0, 0-1). Jyväskyläläisistä kaksi tehopistettä nakuttivat Reid Gardiner (2+0) ja Jerry Turkulainen (0+2).

JYP siirtyi johtoon ottelun neljännellä minuutilla, kun Jerry Turkulainen riisti kiekon puolustussinisellä. Keskialueen ylityksen jälkeen Turkulainen syötti takakulmalle ja sieltä Juuso Puustinen napautti kiekon verkkoon. Jyväskyläläiset iskivät ensimmäiseen kymppiin kiekon vielä kahdesti Niko Hovisen selän taakse, kun Reid Gardiner osui tasakentällisin että ylivoimalla. Tuo Gardinerin toinen osuma sitten riittikin Hoviselle ja maalille luisteli Rasmus Reijola.

Melko mitäänsanomaton erä

Toisessa erässä Sport sai kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta yhdeksän kertaa torjunut Eetu Laurikainen oli ohittamaton. Reijola piti myös toisessa päässä maalinsa koskemattomana.

Sportin kiri jäi piippuun

Kolmatta erää oli pelattu 14 minuuttia, kun Sportin työ tuotti tulosta, Axel Holmström kiersi maalin ja laukoi yläkulmaan. Hirveän maskin takana ollut Laurikainen ei nähnyt tilanteessa varmasti yhtään mitään. Sport painoi lopun ilman maalivahtia, mutta tulosta ei syntynyt.

– Meidän tavoite on, että ensimmäisellä kympillä luistellaan todella paljon. Toinen erä oli meiltä heikko, kun päästettiin kaveri pelin päälle, totesi Turkulainen CMorella.

Maalit:

3.40 1-0 Juuso Puustinen (Jerry Turkulainen)
6.01 2-0 Reid Gardiner (Joshua Teves, Kyle Platzer)
9.17 3-0 Gardiner (Turkulainen, Sami Niku) yv
53.53 3-1 Axel Holmström (Simon Hjalmarsson, Sebastian Stålberg)

Torjunnat:

Eetu Laurikainen: 6+9+8 = 23
Niko Hovinen: 3+ – + – = 3
Rasmus Reijola (9.17): 4+7+2 = 13

Jäähyt:

JYP: 8×2 min
Sport: 3×2 min

Yleisöä:

2 655

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi