Jukka Ahvenjärvi JYPin päävalmentajaksi

Jukka Ahvenjärvi ottaa ohjat hurrikaanijoukoissa.

JYP on nimennyt uudeksi päävalmentajakseen Jukka Ahvenjärven. Kemiläissyntyinen 55-vuotias Ahvenjärvi on liikuntatieteiden kandidaatti. Hän on tullut tutuksi monivuotisena Mestisjoukkue JYP-Akatemian päävalmentajana. Ahvenjärven sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Ahvenjärvi toimi myös JYPin apuvalmentajana kausilla 2017-2019 ja hän oli mukana jyväskyläläisten ikimuistoisessa CHL:n mestaruusjoukkueessa kaudella 2017-2018.

– Tulevan päävalmentajan ja valmennustiimin rekrytointiprosessi oli pitkä ja siihen käytettiin todella paljon aikaa ja työresursseja. Varsinaisia päävalmentajahaastatteluja pidettiin yli toistakymmentä kappaletta ja JYPin päävalmentajaksi oli paljon halukkaita ja erittäin osaavia ammattivalmentajia. Päävalmentajan rekrytoinnin edetessä haarukoimme pikkuhiljaa hakijoiden joukosta kourallisen päävalmentajaehdokkaita, joista sitten valintamme kohdistui Jukka Ahvenjärveen. Ahvenjärven pitkä kokemus valmentajana, johtajuusominaisuudet, kokonaisvaltainen valmennusosaaminen yksilö- ja joukkuevalmennuksessa, sekä intohimoinen suhtautuminen jääkiekkoon olivat hänen valintansa takana. JYP tulee saamaan ”Jususta” vahvan valmennustiimin johtajan, jolla on selkeä visio tulevan JYPin pelillisestä sekä urheilutoiminnan identiteetistä. ”Jusun” valinnan myötä tiedän, että urheilu ja päivittäinen vaatimustaso nousee takaisin JYPissä sille tasolle, joka mahdollistaa voittavan jääkiekon tulevana kautena” JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi Ahvenjärven valintaa seuran päävalmentajaksi.  

Ahvenjärvi kertoo, että ottaa päävalmentajan pestin ilolla ja samalla toteutuu yksi hänen itselleen asettamistaan tavoitteista.

– Tehtävän hoitaminen vaatii intohimoa ja määrätietoisuutta. Valmennustiimin luottamuksen rakentaminen, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys arvostaen jokaista työntekijää päivittäin on minulle tärkeää. Päivittäisen valmennuksen laatua sekä vaatimustasoa nostetaan, jotta joukkue kasvaa yhdessä voittamaan, sekä yksilön kasvu huipulle mahdollistetaan. Tässä ei ole olemassa pikavoittoja, vaan kovaa päivittäistä työtä joukkueen sekä yksilöllisten tavoitteiden eteen” kommentoi Jukka Ahvenjärvi valintaansa JYPin päävalmentajaksi.  

JYP Jyväskylä Oy julkaisee liigajoukkueen lopullisen valmennusryhmän lähiviikkojen aikana.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Lähde: JYPin tiedote
Kuva: Jiri Halttunen

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi