Naisten Superpesiksessä koettiin yllätyksiä viime syksynä. Jyväskylässä päättyi 16 mitalin putki, kun Kempeleen Kiri kukisti puolivälierissä Kirittäret. Porissa odoteltiin jo mestaruusjuhlia, mutta Manse PP palautti pystin Tampereelle 33 vuoden tauon jälkeen.
Alkavalle kaudelle pelinjohtajat nimeävät kaksi vahvaa ennakkosuosikkia. Pesäkarhut tavoittelee mestaruutta Poriin 16 vuoden tauon jälkeen ja Kirittäret on tehnyt töitä jo pitkältä viime syksystä lähtien menestyksen eteen. Haastajat ovat kuitenkin valmiina, kuten uudistunut Lapuan Virkiä, jolla on vahva materiaali saadessaan palaset loksahtamaan kohdilleen.
Emmi Viitala (459) on enää neljän tuodun juoksun päässä kautta aikain etenijätilaston kymmenen kärjestä. Ottelumäärillä mitaten sarjan kokenein pelaaja on Kempeleen Kirin Sarita Heikkinen (306), jolla on jatkosarjavaiheessa mahdollisuus nousta kaikkien aikojen tilaston kärkikymmenikköön. Lähellä vastaavaa on lyöjätilastossa Pesäkarhujen Susanna Puisto (21+381=402). Lapuan Virkiän Janette Lepistö on kahdesti yltänyt juoksun päähän yhden kauden lyötyjen ennätyksestä, joka on Henna Salmelan nimissä lukemin 2+82 (2001).
Tämän kauden ennakkoasetelmissa suurimmaksi suosikiksi on nostettu Porin Pesäkarhut. Kaupunki, jossa rakastetaan urheilua, menisi varmasti sekaisin, jos Pesäkarhut voittaisi mestaruuden.
Porilaisten Susanna Puisto ei suostu ottamaan mestaruudesta turhia paineita. Puiston mukaan joukkue keskittyy oleelliseen, eli työn tekemiseen.
-Tämä on kolmas vuosi, kun pelaamme käytännössä samalla rungolla. Nyt olemme keskittyneet niihin pieniin asioihin vielä vähän tarkemmin, Puisto kertoi kauden avaustilaisuudessa.
Monissa arvioissa uumoiltiin, että yksi alkavan kauden yllättäjistä voisi olla Hyvinkään Tahko. Joukkue nousi täksi kaudeksi naisten Superpesikseen. ”Tahkon Leidien” tarina on ihastuttanut pesäpalloväkeä viime vuosina. Joukkueen runko on pelannut juniorivuodet yhdessä ja voittanut SM-mitaleita. Aikuisten sarjoissa tie vei Ykköspesikseen kaudelle 2015 ja nyt sarjanousijana Superpesikseen. Hyvinkään Tahko pääsee pelaamaan ennakkoluulotonta pesistä, joka voi kantaa pitkällekin.
Tahkon Titta Siilin iloitsee mahdollisuudesta edustaa kasvattajaseuraansa naisten Superpesiksessä.
-Onhan se hieno juttu, kun olen ollut mukana juniorivuosista lähtien, Siilin totesi.
Naisten Superpesiksen kausi aloitettiin Espanjassa 21.4. Tuossa ottelussa Virkiä voitti Pesä Ysit jaksoin 2-0.
Teksti: Juho Kojima
Lähde: Superpesiksen tiedote
Kuva: Superpesis
Views: 149
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?