Jokerien kauden toinen ottelu KHL:ssä oli murheellista katsottavaa. Ak Bars Kazan oli todella tyly vieras voittamalla ottelun lukemin 5-2. Jokerien peli näytti todella huonolta. Kotijoukkue kaatui lopulta omiin virheisiin, joista Ak Bars rankaisi armotta. Antti Pihlströmin ja Teemu Erosen maalit olivat lopulta laiha lohtu.
Helsinkiläiset eivät saaneet missään vaiheessa peliään kunnolla käyntiin, vaan Kazanista tulleet vieraat nautiskelivat helposta voitosta. Jokerien otteet koko ottelussa jättivät paljon toivomisen varaa.
Suurimmat puutteet löytyvät puolustuksesta, vaikka kyse olikin vasta kauden toisesta ottelusta Jokerit joutuvat terävöittämään omaa tekemistään todella paljon, mikäli joukkue haluaa taistella hyvistä sijoituksista alkaneella kaudella.
Hävityn kamppailun jälkeen kameran eteen asteli todella pettynyt kotijoukkueen päävalmentaja.
-Piti ottaa askel eteenpäin, niin otettiinkin askel taaksepäin. Sellaista se on, jos häviät jokaisen kamppailun ja teet maailmanennätyksen kiekonmenetyksissä. Olemme vielä aika kaukana ja aika alussa, hiljainen Lauri Marjamäki totesi Viasatin haastattelussa
Kylmä tosiasia Jokerien kannalta on, että aikaa kurssin kääntämiseen ei ole paljon, sillä helsinkiläisten kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna, kun vieraaksi saapuu Dinamo Riika. Ottelu pelataan lauantaina.
Teksti: Juho Kojima
Views: 316
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?