Meksiko voitti Etelä-Korean maalein 2-1 (1-0). Voittomaalista vastasi Javier Hernandez, joka teki uransa 50. maaottelumaalin.
Ekaan puoleen tuntiin Etelä-Korea loi ehkä vaarallisemmat paikat, mutta Meksikon Carlos Vela vei joukkueensa johtoon 26. minuutilla ja tuo maali syntyi rangaistuspilkulta. Korealaistoppari Jang Hyuen-Soo liukui kohti palloa, mutta hänellä oli käsi ylhäällä ja siihenhän pallo osui, eikä serbialaistuomarilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin näyttää pilkkua.
Etelä-Korea pystyi maalin jälkeenkin uhittelemaan Guillermo Ochoan maalia, mutta meksikolaisvahti oli ohittamaton. Ekalla neljävitosella pallonhallinta oli Meksikolla 69 prosenttisesti, mutta Etelä-Korea laukoi kahdeksan kertaa ja niistä kaksi meni kohti maalia. Meksikon vastaavat luvut viisi ja kolme.
Javier Hernandezille juhlamaali maaaottelussa
Toisen puoliajan ensimmäiset parikymmentä minuuttia mentiin vauhdikkaasti päästä päähän, mutta ne vaarallisimmat paikat oli kyllä Meksikolla. Meksiko tuplasi johtonsa, kun Hirving Lozano riisti pallon keksialueella ja vapautti Javier Hernandezin läpiajoon. Hernandez sitten painoi loppuun asti ja viimeistellen 50. maaottelumaalinsa.
Meksikon toisen maalin jälkeen Etelä-Korean paras paikka siunaantui, kun Ochoa seikkaili maaliltaan, mutta korealaishyökkääjä ei osannut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Voitollaan Meksiko varmisti paikkansa jatkossa. Etelä-Korea pystyi kaventamaan erotuomarin antamalla lisäajalla, kun Son Heung-minin veto reilusta kuudestatoista painui takakulmaan.
Turnauksessa on pelattu nyt 28 ottelua ja niissä on tehty yhteensä 68 maalia, joten maalikeskiarvo 2,42. Turnauksessa ei ole vielä pelattu myöskään yhtään nolla – nolla -peliä ja tuo 28 ottelua on uusi kisäennätys.
Maalit:
26. 0-1 Carlos Vela (rp)
66. 0-2 Javier Hernandez (Hirving Lozano)
90+3 1-2 Son Heung-min
Kokoonpanot:
Etelä-Korea: H W Jo | M W Kim (84. C Hong), Y G Kim, H S Jang, Y Lee | H C Hwang, S Y Ki, S J Ju (64. S W Lee), S M Moon (77. W Y Jung) | H M Soon, J S Lee
Meksiko: Ochoa | Gallardo, Moreno, Salcedo, Alvarez | Guardado (68. Marquez), Herrera, Leyun | Lozano (71. Corona), Hernandez, Carlos (77. dos Santos)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 93
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?