
Suomen pelit Riiassa jatkuivat voitokkaasti, kun Italia kaatui 3-0. Suomen joukkueen suurin sankari oli kaksi maalia viimeistellyt Tony Sund, joka nousi Leijonien pistepörssin kärkeen. Pistemäärä ei silti riitä vielä 30 parhaan joukkoon kisojen pistepörssissä.
Suomen joukkueessa pisteet ovat kasautuneet hyvin tasaisesti, eikä joukkueessa ole yhtään sellaista kenttäpelaajaa, joka olisi pelannut kaikki neljä ottelua ja jäänyt niissä kaikissa pisteittä. Joukkue on tehnyt näiden otteluiden aikana 11 maalia, mutta valmennusjohto odottaa enemmän.
– Omaa tehokkuutta ja terävyyttä maalinteossa meidän pitää parantaa, se on varmaan aika selvää kaikille, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen totesi.
Onko joitain tiettyjä pelaajia, joilta odottaisit tehoja?
– On, Jalonen latasi.
Leijonien peli kulki kyllä suhteellisen hyvin Italiaa vastaan ensimmäisessä erässä ja peli oli tauolle lähdettäessä Suomelle 2-0. Italia onnistui saamaan kiekon Harri Säterin selän taakse toisessa erässä, pelin ollessa vielä 2-0- lukemissa. Osuma hylättiin, koska videotarkistuksen jälkeen se todettiin korkealla mailalla tehdyksi. Oliko sillä sitten herättävä vaikutus Suomen joukkueeseen, siihen Jalonen ei oikein uskonut.
– Siinä mielessä sillä oli hyvä vaikutus, että siitä ei tullut maalia ja Italia tullut maalin päähän. Miten se olisi sitten vaikuttanut meidän joukkuepelaamiseemme, olisiko herättänyt enemmän kuin tällä kertaa teki. Se oli varmaan oikea tuomio, että näin kävi. Ei me heille paljoa paikkoja annettu, Jalonen pohti.
Leijonilla on perjantaina välipäivä ja lauantaina vastaan luistelee kisojen tähän asti suurin yllättäjä, Toni Söderholmin luotsaama Saksa.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Views: 34
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?