Fera vei Rauman trillerin

Fera ja Tahko tarjoilivat miellyttävän pesisillan koleasta säästä huolimatta. (kuva: Jouni Mikola)

Rauman Fera ja Hyvinkään Tahko tarjoilivat helatorstaina naisten superpesiksessä todellisen trillerin, sillä ottelu eteni koleassa ja tuulisessa säässä aina kotiutusjuoksukilpailuun asti. Ottelusta Fera nappasi kaksi pistettä jaksoin 2-1 k (3-4, 5-3, 0-0, 4-2).

Ensimmäisellä jaksolla Tahko aloitti räväkästi, sillä jo ensimmäisen vuoroparin aloittavalla joukkue iski kolme juoksua. Juoksuista kaksi löi hyvinkääläisten ykköspalkittu Pauliina Harinen ja sen yhden Anni Tuomi. Tuomi ehti myös kotiin. Kaksi muuta kotipesään turvaan ehtinyttä olivat Marianne Penttinen ja Essi Ritola.

Raumalaiset onnistuivat tasoittavallaan kahdesti, Vilma Mäkelä löi ja nopeakinttuinen Miia Tervonen ehätti kotiin. Mäkelä oli osallisena myös raumalaisten toisessa juoksussa, sillä hän ehätti kotiin Laura Pohjolan lyönnin seurauksena. Hyvinkääläisten neljännen löi Ritola ja kotiin puolestaan kipaisi Oona Vahvelainen. Raumalaiset pääsivät jaksolla vielä juoksun päähän, kun Jasmin Andreasen löi ja Karoliina Koski kipaisi kotiin.

Feran vuoro aloittaa räväkästi

Jos Tahko aloitti ensimmäisen jakson räväkästi, niin saman teki Fera toisella. Raumalaisista mailan varressa ensimmäisen aloittavalla onnistuivat Tilda Tuomi kahdesti sekä Meea Lehtinen. Tuomen lyönneillä kotiin kipaisivat Lehtinen ja Tervonen. Etenijäjokeri Kati Tanhua puolestaan ehätti kotiin Lehtisen lyönnillä.

Feran jakson onnistujiin kuului myös Tinja Töyrylä lyödyllä ja tuodulla. Andreasen ehätti Töyrylän lyönnillä kotiin. Töyrylän puolestaan kotiutti Eveliina Kesti. Tahkolta jaksolla mailan varressa puolestaan onnistuivat Harinen kahdesti sekä Emmi Hytönen. Kotiin heiltä ehättivät Vahvelaiset Oona ja Lotta sekä Tuomi.

Toni Ojala: Superit ja kotarit on aina näitä

Superissa kumpikaan ei siis onnistunut, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan kotiutusjuoksukilpailusta. Kotareissa molemmilla oli mahdollisuutensa, mutta tällä kertaa Fera oli taidokkaampi sekä onnekkaampi korjaten kaksi pistettä.

– Kotarit on aina näitä, sillä tänäänkin molemmilla oli mahdollisuutensa. Hyvää meidän pelissä toinen jakso. Ekallakin meillä oli mahdollisuutemme, mutta pienet ajatusvirheet teki sen, että Tahko vei sen, totesi Feran pelinjohtaja Toni Ojala.

– Fera oli tänään parempi, mutta mekin saimme ihan riittävästi tilanteita pelin ratkaisemiseksi, totesi puolestaan Tahkon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.

Palkitut:

Fera:

I: Meea Lehtinen
II: Tinja Töyrylä

Tahko:

I: Pauliina Harinen
II: Anni Heikkilä

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 428

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi