Fera oli tyly emäntä Roihuttarille – Eveliina Kesti tehokkaana

Fera ja Roihuttaret pääsivät pelaamaan ottelunsa aurinkoisella Otanlahden pesäpallostadionilla.

Naisten Superpesis pääsi alkamaan myös Rauman osalta torstaina, kun Fera sai vastaansa Helsingin Roihuttaret. Raumalaisryhmä oli melko tyly emäntä, sillä kolme pistettä jäi kanaalikaupunkiin jaksoin 2-0 (8-3, 4-1).

– Odotin sarjan alkua ja lataus purkautui oikealla tavalla. Nuori joukkue sai hienosti onnistumisia ja mikä parasta niitä tuli laajalle rintamalle eli ei tarvinnut miettiä väliin jättämisiä. Sunnuntaina lähdetään nöyrin mielin sarjanousija Pöytyän vieraaksi, totesi Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen.

Ensimmäinen jakso sai ratkaisunsa kolmannen tasoittavalla, sillä Fera takoi siihen peräti seitsemän juoksua. Raumalaisista mailan varressa onnistuivat Fanny Lahtinen, joka löi kunnarin ja kaksi tavallista. Eveliina Kesti onnistui puolestaan kahdesti sekä Meea Lehtinen ja Ilona Hakoniemi löivät juoksut naiseen. Kotiin puolestaan ehättivät Miia Puolakka, Julia Ruoho, Alina Rosendahl, Meea Lehtinen, Aino Tanhua sekä Essi Kesti. Tanhua toi raumalaisten ensimmäisen juoksun toisen tasoittavalla vapaataipaleen turvin.

Roihuttarilta mailan varressa onnistuivat puolestaan Lotta Nummikari kahdesti ja Camilla Höglund. Kotipesän turvaan ehättivät Aino Vapaavuori, Charlotta Höglund ja Ella Reiman.

Fera jatkoi emännöintiä

Toisella jaksolla Eveliina Kesti oli kentän kuningatar lyöden peräti neljä juoksua ja näin Feran superjokerin illan saldo oli kuusi lyötyä. Kestin lyönneillä kotiin ehättivät Miia Puolakka kahdesti sekä Julia Ruoho, Jessika Sihvonen kertaalleen. Helsinkiläisten ainokaisen löi Henriikka Harinen ja kotiin kipaisi Camilla Höglund.

– Rauma pelasi erinomaisen ottelun ja lyönnit meni vastustamattomasti rajoista läpi. Me emme saaneet puolestaan helpoistakaan paikoista juoksijoita kentälle. Kaveri oli selkeästi parempi, paalutti Roihuttarien pelinjohtaja Pasi Niemelä.

Palkitut:

Fera:

I: Eveliina Kesti
II: Fanny Lahtinen

Roihuttaret:

I: Lotta Nummikari
II: Aino Vapaavuori

Teksti ja kuva: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi