Ensimmäinen maaliton tasapeli – Tanska ja Ranska jatkoon

Tanska ja Ranska pelasivat turnauksen ensimmäisen 0-0 -tasapelin. Ottelun tulos merkitsee sitä, että kumpikin jatkavat neljännesvälieriin. Samaan aikaan lohkon toisessa ottelussa Peru voitti Australian 2-0 (1-0).

Tanskan ja Ranskan kohtaamisen alkuasetelmat olivat sen kaltaiset, että ranskalaisten jatkopaikka oli jo varma, ja Tanskallekin riittäisi tasapeli. Reilu puoli tuntia oli pelattu, kun Ousmane Dembele pääsi laukomaan vaarallisesti kohti yläkulmaa, mutta pallo painui Kasper Schmeichelin onneksi ohi. Schmeichel torjui jo aikaisemmin vastaavanlaisen vedon yläkulmasta.

Hieman ennen Dembelen yritystä Christian Eriksen tavoitteli irtopalloa, mutta maalivahti Steve Mandanda oli nopeampi. Puoliajan lopulla Antoine Griezmann lähti nopeaan vastahyökkäykseen Tanskan kulmurin jälkeen, mutta mies pysäytettiin sellaisella “fiksulla” virheellä.

Kumpikin sai haluamansa

Tanskalla oli toisen neljävitosen alkuun hyvä paikka vaparista, mutta Mandanda ehti eteensä torjumaan palloon ennen tanskalaishyökkääjää. Vajaan tunnin pelin jälkeen Eriksen pääsi laukomaan noin seitsemästätoista, mutta pallo meni vain vähän ohi ranskalaismaalin.

Nabil Fekir pääsi laukomaan 70. minuutilla terävästi 16-rajalta, mutta pallo meni vain sivuverkkoon. Lopussakaan maaleja ei nähty ja näin molemmat jatkavat. Tanska saa neljännesvälierissä vastaansa Kroatian, mutta Ranskan vastus on vielä auki.

Maalit:

Kokoonpanot:

Tanska: Schmeichel | M. Jørgensen, Christensen, Kjær | Larsen, Eriksen, Delane (90+2 Lerager), Dalsgaard | Sisto (60. Fischer), Cornelius (75. Dolberg), Braithwaite

Ranska: Mandanda | Hernandwz (50. Mendy), Kimpembe, Varane, Sidibe | Kante, N’Zonzi | Lemar, Griezmann (68. Fekir), Dembele (78. Mbappe) | Giroud

Australia – Peru

18. 0-1 Andre Carrillo (Paolo Guerrero)
50. 0-2 Guerrero

Kokoonpanot:

Australia: Ryan | Behich, Milligan, Sainsbury, Risdon | Kruse (58. Arzani), Mooy, Jedinak, Leckie | Rogic (72. Irvine) | Juric (53. Cahill)

Peru: Gallese | Trauco, Santamaria, Ramos, Advincula | Yotun (46. Sanchez), Tapia (63. Hurtado) | Flores, Cueva, Carrillo (79. Cartagena) | Guerrero

Lohko C

1. Ranska 3 2 1 0 3-1 7
2. Tanska 3 1 2 0 2-1 5
________________________________
3. Peru 3 1 0 2 2-2 3
4. Australia 3 0 1 2 2-5 1

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 555

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi