Suomi murskasi maanantaina loppuunmyydyllä pelatussa EM-karsintaottelussa San Marinon 6-0 (2-0). Ottelun tähdeksi nousi 22-vuotias vaasalaislähtöinen Daniel Håkans, joka laukoi kolme maalia eli hattutempun yhdeksään minuuttiin.
– Oli tosi vauhdikas sisääntulo Danielilta. Nyt meillä on ihan hyvä tilanne, kun saatiin tänäänkin kaikki irti joukkueesta. Olemme tällä hetkellä ihan aikataulussa matkalla EM-kisoihin, sanaili päävalmentaja Markku Kanerva.
Pallo löysi ensimmäisen kerran tiensä Elia Benedettinin selän taakse 16. minuutilla, kun Rasmus Schüller ja Glen Kamara pelasivat keskenään hienon seinän ja sen päätteeksi Kamara ohjasi pallon verkkoon. Schüller 34. minuutilla kovaa 16-rajalta, mutta pallo kimposi tolpasta takaisin kentälle. Kuutisen minuuttia ennen puoliakaa Robert Ivanov keskitti oikealta vitosen viivalle ja siellä Benjamin Kjällman nousi korkeuksiin puskien pallon verkkoon.
– Maalinteko on vaikeaa, kun vastustaja vain vetäytyy. Onneksi sentään saimme nuo kaksi maalia, totesi valmentaja Mika Nurmela Yle Urheilulla.
Daniel Håkans x 3
Toista neljävitosta ehdittiin pelata 20 minuuttia, kun Daniel Håkans pääsi täysin vapaaseen tekopaikkaan 16-rajalle ja eihän vaasalainen siitä erehtynyt. Seitsemisen minuuttia myöhemmin Teemu Pukki toimitti pallon vitosen alueelle ja sieltä Håkans napautti illan toisensa. Tuosta kului ainoastaan pari minuuttia, kun Håkans täydensi hattutemppunsa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi.
– On tää upee fiilis, kun 6-0-voitto ja itselle vielä hattutemppu. Tähän porukkaan on ollut ihan helppo tulla, kun on täytyy tehdä vain parhaansa, totesi Daniel Håkans Yle Urheilulla.
Lisää tuli taas pari minuuttia myöhemmin, kun oli Teemu Pukin vuoro laukoa kovaa takakulmaan.
– Tämä on ollut ihan mahtavaa, kun on saatu tämmöinen tunnelma Suomeen. Tästä on hyvä jatkaa kohti EM-unelmaa, sanaili Teemu Pukki Yle Urheilulla.
Huuhkajien osalta EM-karsinnat jatkuvat syyskuussa, kun Olympiastadionille saapuu lohkon kovin haaste eli Tanska.
Maalit:
16. 1-0 Glen Kamara (Rasmus Schüller)
39. 2-0 Benjamin Kjällman (Robert Ivanov)
65. 3-0 Daniel Håkans
72. 4-0 Håkans
74. 5-0 Håkans
76. 6-0 Teemu Pukki
Kokoonpanot:
Suomi: Hradecky | Alho (81. Soiri), Tomas, Ivanov, Uronen | Suhonen, Schüller (60. Taylor), Kamara | Antman (60. Håkans), Källman, Pohjanpalo (60. Pukki)
San Marino: Benedettini | Rossi, Di Maio (8. Franciosi), Fabbri | Tosi (78. Ma. Battistini), Golinucci, Mi. Battistini (78. Golinucci), Lunadei (66. Mularoni), D’Addario | Berardi (66. Vitaioli), Nanni
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 57
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?