Avalanche-luotsi Bednar: “Reissu tehnyt meille hyvää”

Colorado Avalanchen edellisestä kamppailusta on kulunut vajaan viikon verran, kun joukkue kärsi 5-4- tappion New Yorkissa UBS Arenalla New York Islandersia vastaan. Tämän jälkeen Avalanche on matkustanut pitkän matkan Tampereelle.

– Tämä on tehnyt todella hyvää meidän kundeille. Eilen, kun olimme jäällä, olivat kaikki todella keskittyneitä tulevaan otteluun. New Yorkin reissun päätteeksi vapaa päivä ja tänne tuleminen, nähtiin muutamia juttuja nauttien toistemme seurasta, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar toteaa.

Suomessa isäntinä ovat toimineet Coloradon suomalaiset, maalivahtivalmentaja Jussi Parkkila sekä pelaajat Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen.

– He ovat olleet erittäin hyviä isäntiä, ovat esitelleet meille Suomea ja olemme tavanneet heidän ystäviään ja perheitä. Eilen meillä oli vielä illallinen yhdessä ja vietimme hyvää aikaa yhdessä. Uskon tämän osan olleen meille tärkeätä, koska meillä on joukkueessa uusia pelaajia ja kun olemme nyt päässeet viettämään paljon aikaa yhdessä, Bednar pohtii.

Avalanche kohtaa Illalla Tampereen Nokia Areenalla Columbus Blue Jacketsin, joka vilisee yhtä lailla suomalaispelaajia, kuten Avalanchenkin. Blue Jacketsin riveistä löytyvät Patrik Laine, Joonas Korpisalo, unohtamatta suomalaista toimitusjohtajaa Jarmo Kekäläistä. Bednar tietää vastassa olevan taitavan ja potentiaalisen joukkueen.

– Joukkue on kokematon, jossa on paljon potentiaalia. He pelaavat taitopeliä toisin kuin me, he pystyvät luistelemaan. Oikeastaan meidän pitää tällä hetkellä keskittyä omaan peliimme ja tämä tarkoittaa, että joudumme puolustamaan kovaa ja ottamaan heiltä tilan pois, Bednar miettii.

NHL Global Seriesin Suomessa pelattava ottelu Colorado Avalanchen ja Columbus Blue Jacketsin välillä käynnistyy perjantaina kello 20.

Teksti ja kuva: Joni Hildén

Views: 59

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi