Anni Keisala torjui Naisleijonat mitalipeleihin

Fantastinen Anni Keisala piti jälleen maalinsa puhtaana.

Naisleijonat sai MM-kisojen puolivälieräottelussaan vastaansa Tshekin. Suomi sai tehdä ottelussa ihan täyden päivätyön, sillä voitto kirjattiin lopulta mahdollisimman niukasti numeroin 1-0 (0-0, 1-0, 0-0). Anni Keisala piti jälleen maalinsa puhtaana ja 16-vuotias Sanni Vanhanen teki uransa ensimmäisen MM-kisamaalin.

Avauserässä ei maaleja nähty . Erän ainoat tilastomerkinnätkin olivat kolme kaksiminnuuttista ja niistä kaksi vihellettiin Suomelle. Tshekki oli erässä hallitseva osapuoli.

– Tshekki oli kovempi kuin ajattelin. Yllätti, että he pystyivät viemään meitä noin reippaasti kuin ne veivät meitä ensimmäisen puoliskon, Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen toteaa.

Toista erää oli jäljellä viisi minuuttia, kun Sanni Vanhanen karkasi suoraan jäähyaitiosta läpiajoon. Kiekko lopulta meni hieman onnekkaasta Klara Peslarovan selän taakse. Osuma oli Vanhasen uran ensimmäinen MM-kisamaali. Maalia lukuunottamatta Tshekki hallitsi tätäkin erää, mutta Suomen puolustus ja Anni Keisala kestivät.

– Varsinkin ensimmäisessä erässä kaveri sai luotua todella pahoja tilanteita. Me itse ei ehkä oltu niin valmiita siihen ensimmäiseen erään, Keisala pohti.

Kolmannessa erässä Tshekki painui päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä, mutta Suomi sai kiittää jälleen Keisalaa paljosta. Naisleijonien paras paikka oli, kun Susanna Tapanin yritys päätyi sivuverkkoon. Suomi kesti myös loppuun asti ja näin siis joukkue pelaa tälläkin kertaa mitaleista. Lopulta Keisalalle kertyi 29 torjuntaa ja näin ei ottelun parhaasta pelaajasta jäänyt mitään epäselvyyttä.

Nollapeli oli Keisalalle toinen tässä turnauksessa ja omien sanojensa mukaan se oli vaikeamman työn takana kuin Venäjää vastaan pelatussa alkusarjan ottelussa, vaikka loppua kohden laukausten määrä hieman helpottikin.

– Pelin edetessä ja viimeisessä erässä he eivät tainneet saada kuin muutaman hassun vedon maalille asti, kun puolustettiin niin hyvin, Keisala analysoi.

Suomen pelit jatkuvat välierillä USA:ta vastaan. Ottelu alkaa maanantaina Suomen aikaa kello 22.

Maali:

15.01 1-0 Sanni Vanhanen

Torjunnat:

Anni Keisala: 10+11+8 = 29
Klara Peslarova: 8+6+5 = 19

Jäähyt:

Suomi: 4×2 min
Tshekki: 2×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto

Artikkelia muokattu 29.8.2021 kello 09:08

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi